Aika tavanomaista hevosten kanssa tuo otsikko. Se mikä on äärettömän tärkeää ratsastuksessa, että huomaa virheensä ja korjaa niitä. Myös se, että uskaltaa kokeilla uusia lähestymistapoja ja muuttaa suunnitelmia. Sekin vielä, että osaa nostaa tavoitteita sopivassa suhteessa ja myös tarvittaessa helpottaa niitä. Ratsukon nouseminen vaativimpii tehtävii ei etene aina suoraviivaisesti vaan väliin on pakko palata.

Minnin kanssa ajauduimme kovemman treenin myötä vähän väärille raiteille. Meillä oli kolme valmennuspäivää peräkkäin, mikä sinäänsä ei Minnin fysiikalle ole mikään tehtävä, mutta psyykkinen rasitus meni yli. Harjoittelimme todella paljon vaihtoja. Näin jälkikäteen ajateltua niin jankutetiin liikaa ja hevosen palkitseminen ei ollut oikein ajoitettua. Tavallaan tuli epäonnistumisia enemmän suhteessa onnistumisiin. Tämä sama tilanne on ollut kerran aikaisemminkin Minnin koulutuksessa. Nyt painoi vielä kisat päälle niin ei edes kunnolla huomanut tilannetta. Treenien ilo ja positiivisuus oli kadoksissa.

Kisat Haapavedelle meni sitten vähän niin ja näin. Ekassa tuli iso virhe, vastalaukassa vaihto. Koko molempien radojen Minni oli jotenkin sulkeutunut. Suoritti kyllä kiltisti mitä pyydetiin, mutta energia oli huonoa ja ilo poissa. Prossat oli 62 ja 60. Toisesta sijoutus 3. kuitenkin. Ei nuot prossat ole meidän tasoa alkuunkaan, vaikka tuomarit oli kautta linjan tiukalla päällä. Hiljalleen kuvio onneksi aukeni mulle ja jo paluumatkalla pyörittelin meille jatkosuunnitelman.

Nyt ollaan menty nivelillä ja ilman kannuksia. Myös energiarehuja on lisätty ruokintaa. Tasaava rehu menee edelleen, mutta rauhoittava lopetettiin. Keskityn nyt pääosin helppoon ratsukseen. Paljon kevyttäravia jumppaillen ja isoa laukkaa ympäri kenttään. Sinne tänne upotan vaihtoja. Jo näillä kolmella kerralla kisojen jälkeen alkaa muutos näkyä. Ilo alkaa palata molemmille. Minni on hyvin kuuliainen nyt vastalaukassa ja odottaa kiltisti vaihdot. Eläinlääkäri kävi vielä eilen ottaan veriarvot, joten tsekataan sekin puoli varmuudeksi. Onneksi huomasin tämän ajoissa ja nyt ollaan taas oikealla tiellä.

Miten tärkeää on huomata virheet ja korjata ne. Se ei tarkoita sitä, että olisi epäonnistunut jossain, päinvastoin se osoittaa kykyä lukea ratsastuksen vaikeita tilanteita, jossa toinen osapuoli on elävä olento. Tämä on opettanut minulle ainakin paljon nöyryyttä ja myös sitä riittämättömyyttä, joka vallitsee, koska aina ei vaan osaa itsekkään tulkita tilanteita oikein, vaikka kokemusta on hevosista jo yli 30 vuotta. Tämä on ala, jossa ei vaan ikinä ole valmis. Myöskin usein ratkaisuja on monia ja niistäkin monet oikeita.

Tästä syystä olen aina tykännyt valmentajista, joilla on ns. jalat maassa. Ne ei yritä heti löytää ratkaisuja valmennettavan ongelmiin ja siihen miten edetään vaan rauhassa katsovat tilannetta eteenpäin. Tästä syystä kuulee hyvin usein, että muutamien ensi tuntien perusteella kerrotaan kuinka ei saatu siltä ja siltä valmentajalta mitään. Usein juuri ne valmentajat, jotka ei heti lähde muuttamaan mitään tai ainakaa paljon on niitä, jotka todella miettiin mitä tehdä seuraavaksi. Nykyään on tapana vaihdella valmentajia ja saada koko ajan ihan älyttömästi uutta fiilistä ja uusia oppeja. Aivan kuten pitäisi saada aina tunnilta vain positiivistä palautetta ja huippuonnistumia, kicsejä. Tätä ratsastus ei vaan ole koko aikaa. Väliin epäonnistutaan, väliin kaikki menee pieleen. Ne tunteet kuuluu tähän lajiin todella vahvasti ja niiden kanssa on vaan parempi oppia elämään, jotta tätä lajia voi harrastaa. Pitää oppia löytämään onnistuminen pienistä asioista. Hyvä esimerkki oli yhdeltä oppilaaltani kisan jälkeen. Ohjelma sisälsi muutamia isoja virheitä, josta syytä pisteet eivät oleet kovin korkeat, mutta se vaikein asia, jota oltiin todella paljon harjoiteltu onnistui. Tämä ratsastaja oli niin onnellinen radan jälkeen ja hevoselle sateli vuolaita kiitoksi. Tässä oli asenne kohdilla.

Nykyää eletään niin yltiöpositiivisessa vaaleanpulaisessa ameriikkalaistyylisessä hattarassa, että virheet lakaistaa maton alle ja keskitytään vain kaikkee hyvää. Tämä on toki kivaa ja oikea fiilis vie meitä ratsastajinakin eteenpäin, mutta kyllä niihin virheisiinkin on vaan puututtava ja niistä voi oppia. Minusta kaikki tunteet, onnistumiset ja eäonnistumiset pitää nähdä. Toki pääpaino onnistumisessa, mutta virheet opettaa siitä huolimatta. Esimerkiksi jos kouluohjelmassa saa laukannnostoista 7 pistettä ja peruutuksesta 4. Jos tämän posituuvisuusmetodin mukaan jatkaa harjoituksia niin käytännössä se tarkoittaa, että peruutusta ei kannata harjoitella, koska se meni pielee ja laukannostot mä jo osaan eli oikeastaa niitäkään ei tarvi harjoitella. Seuraavissa kisoissa nostoista tulee 6 ja peruutuksesta 3. Hieman kärjistetty esimerkki, mutta näin voi käydä. Virheet ei vaan minusta ole pelkästää negatiivisia vaan ennemmänkin tie siihen mitä pitää treenata vielä...positiivinen virhe :=).

Nyt vähän kevyempää teksiä. Pikakuulumiset tallilta...

Repe on super! Nyt mennään jo liinassa ratsastajan kanssa ravia. Ravia ollaan menty selästä nyt kaksi kertaa ja aivan uskomattoman upea Repe on ollut. Yhden kerran on tainnut vähän vahvana posottaa, mutta muuten ravi on todella tahdikasta. Ei varmaan kauaa mene, että päästää talutuksesta pois. Sitten koulutus aikataulullisesti helpottuu, kun ei tarvi mun ja Empun olla yhtäaikaa paikalla. Repe on kyllä niin ihana heppa, josta tulee vielä helppo ratsuhevonen.

Tytti debytoi upeasti 2-tasolla melko haastavissa he b-ohjelmissa, missä oli jopa vastalaukkaa. Toisesta 59 ja toisesta 57. Ekassa hieman liiraili, kun oli niin paljon kaikkea katsomista. Toisessa teki vähän omia kuvioita mm. ison pukkihypyn kautta laukanvaihdon. Mä oli kuolla nauruun selässä. Tytti oli tosi peloton ja reipas radalla. Kuuliaisuus ei ollut täydellistä, joten se vaikuttaa  ihan älyttömästi nykyään kouluratsastuksessa. Tytti kyllä teki asiat niin kuin sanoin, mutta ehti katsella ympäristöäänkin paljon. Odotan, että pääsen sen kanssa nuortenhevosten luokkiin, joissa meillä on vielä kaksi kautta aikaa mennä.

Sinja kasvattaa vaan massuaa. Vähän tamma on nyreä, kun on mammalomalla. Tarhassa kävelee pitkin poikin kaikki illat. La oli jo 30.4, mutta utare ei ole vielä vähääkään valmis, joten ei usko varsan syntyvän vielä viikkoon. En nyt muista menikö viimeksi kuinka yli Tarmon syntymä. Pitää tarkistaa :). Valvontakamera on säädetty oikeille taajuuksille, mutta enpä sitä vielä ole katsellut.

Oma vointi on ollut hyvä. Eilen laitoin toisen annoksen biolääkettä. Jostain syystä pistäminen oli todella kivuliasta. Sain tosissani keskittyä, että sain piikit laitettua. Olen tässä kuulostellut vointiani. Muutosta on jo tullut. Aamulla kädet ja nilkat ei ole enää turvoksissa ja niiden jomotus on pois. Aika ihmeelistä. Tämä helpotti heti. Toinen missä on selkeä muutos on mun jalat. Ne on olleet vuosia ihan jumissa. Sen tuntouset, että niiden ympärille olisi pyöritetty elmukelmia monta rundia. Hermokudos on ollut ihan äärimmäisen tiukkaa. Sen takia iholla on lähes jatkuva hermokipu. Jalkoja ei ole voinut hermokivun takia edes hieroa. Nyt tämä kireys on alkanut sulaa. Aivan outo tunne, kun esim putsaa housuista roskia pois, kun ole vaikka heiniä kantanut, Ihoon ei enää satu. Tämän huomasin ekan kerran autoa ajaessa. Laskin käteni toiselle reidelle. Normaalisti tällainenkin kosketus sattuu, mutta nyt ei enää koko aikaa. Kävellessä jalat liikkuu ripeästi, eikä sekää satu enää. Aika uskomatonta. Selkä ja si-nivelten kipualueet on ennallaa tai jopa pahemmat, koska intoilen nyt vähän liikaa, kun noit jalat on niin kivat.

No niin tulihan tässä jo tekstiä. Heippatirallaa. terkuin notkea Hanna :)