Aamulla se taas alkoi..sade. Varmasti tämä sää jokaisen tallinpitäjän hieman kiroamaan työtään. Me asutaan vielä sellaisella savisella ja jopa soisella alueella, joten tarhat on mitä on. Aina aika ajoin niistä ajetaan maata pois ja tuodaan tilalle hiekaan sekä murskettaa, kunnes taas ne vuosien saatossa lilluuntuvat. Nyt ne on ihan siedettävät muualta paitsi porttien kohtiin uppoaa. Taas jälleen kerran olen iloinnut kunnon kumppareistani.

Olen saanut viime päivät ratsastaa ihan urakalla. Olen ratsuttanut tallin yksäreistä. Se on aina mielenkiintoista puuhaa. Saa tutustua uusiin hevosiin ja miettiä niille ohjeita eteenpäin. Ratsuttaminen on vaan vähän niitä riskialttiita hommia, joten ei kenen tahansa selkään nouse enää. Toki taas olen järjestänyt itseni tilanteeseen, jossa 2-3 heppaa odottaa sisäänratsastusta, jota mun ei enää pitänyt tehdä. No onneksi ne on omia, joten niiden kanssa voi rakentaa vähän paremman suhteen ja sitä kautta ratsutuksen riskit pienenee.

Eilen kyllä taas totesin, että oman Minni tammankin ratsastamisessa on rinskinsä. Olen mennyt nyt maneesissa, kun on satanut niin paljon. Eilen menin sitten kentälle. Minni säikkyi taas ihan kaikkea. Auto, ihminen, lintu, rapina, ritinä, toisen hevosen pärskähdys jne. Liikkui kyllä lennokkaasti, hyvä jos jalat maassa kävivät. Minni kuitenkin näissä tilanteissa kantaa itsensä tosi hyvin. Monet hevoset tiputtavat selkänsä alas, kun riekkuvat, mutta Minni liikkuu silloin tosi hyvin. Niin pyöreänä, että tuntuu kuin istuisi jumppapallon päällä. Kaikesta huolimatta Minni meni hyvin. Tuo säpsyily on vaan rasittavaa. Minni oli selkeästi jo parempaan päin menossa. Kuuliaisuuden harjoittelu ja kohtuulisen raskas työ olivat saaneet sen jo melko kivaksi niin eilen ei kyllä kuuliaisuudesta ollut tietoakaan. No tänään työt jatkuu, kylläkin maneesissa, koska kentälle ei tässä sateessa viitsi mennä.

Inkalla ja Saralla on koulusta vapaata to ja pe. Huomenna on siis helatorstai. Inkan koulu tekee tänään retken metsästysmajalle ja siitä hyvästä he saavat perjantain vapaaksi. Vapaat tietää pitkiä aamuunia. Ihanaa! Inka menee tänään Eskolan mummolaan yökyläileen. Muut muksut on kotona. Huomenna tuleekin mun sisko Oulusta tänne kummityttöni Pinjan ja heidän brasialialaisen vaihto-oppilaan kanssa. Tulevat tallille ratsastamaan myös. Kiva juttu. Muuten tunnit on normaaliin tapaan.

Lauantaina on tallilla estekisat. Kisoista tulossa harvinaisen pienet, mutta toki ne pidetään. Nyt on tosi paljon 1 tason kisoja joka paikassa niin on selvää ettei lähtöjä tulee samaan tapaan kuin ennen. Myös 2 tason estekisoja paljon. Toivotavasti tulisi kiva sää kisoihin ja porukkaa katsomaan. Meidän kisat on siinä mielessä erikoisia, että yleisöä on aina paljon. Oppilaat ovat treenanneet hyvin. Mukana ovat Olga, Taisto, Sinja, Matti ja Ruusa.

Nyt marsun hoitoa hetki, kun eipä tässä oikein mitään turistavaakaan ole :)