Olipa taas niin mahtava lääkärikäynti. En saanut aikaa omalle lääkärille, joten vastassa oli ulkomaalainen nainen, joka puhui hyvin huonosti suomea ja ymmärsi varmaan vielä huonommin. Kerroin, että tarvin uuden b-todistuksen Kelaan, koska saikku loppuu pääsiäispyhänä ja ensi viikon olen Helsingissä kuntoutuksessa. No siihen hän tuumi, että eihän sitä tiedä , jos vaikka et enää tarvi sairaslomaa,kun käyt siellä kuntotuksessa. Huoh!!! Viimeinen jakso alkaa ja vointi ei ole yhtään mihinkään muuttunut. Kerroin, että kivut lyö lääkkeistä läpi ihan huolella niin siihen hän tarjosi unilääkettä. sanoi, että ei kiitos, koska nukun lasten kanssa. No hän lupasi soittaa minun omalle lääkärille ja hän kirjoittaa sitten uuden b-todistuksen ja soittaa sitten minulle. Tätä minä juuri pyysin vastaanotosta, kun aikaa varasin, että voisiko oma lääkärini soittaa minulle. Ei kuulemma ehtinyt ja siksi antoi toiselle lääkärille ajan. Kyllä suututti. Tässä tuhlattiin vaan ja ainoastaa kaikkien aikaa.

Nyt mulla ei ole enää mitään odotuksia Ortoninkaan suhteen. Silloin, kun tämä kuntoutus alkoi oli todella innostunut siitä. Toki siellä on kiva olla ja oppii paljon kaikkea, mutta koska minunkin kohdalla kyse on pitkäaikaissairaudesta niin jotenkin olisin tarvinut enemmän keinoja selviytyä arjessa. Täällä kotona on kuitenkin arki aivan samanlaista. Se mitä nyt tarvisin olisi hyvä reumalääkäri, joka katsoisi tarkemmin muiden reumasairauksien mahdollisuuden, koska viiteitä muuhunkin kuin fibroon on ja paljon. Sitä kautta voisin saada parempaa lääkitystä, koska tämä nykyinen ei riitä. Toki olen näiden kipujen kanssa oppinut elämään, mutta välillä tulee hetkiä ja jaksoja jolloin ei vaan jaksa. Haluaisi vaan maata jossain liikkumatta...ja kohta menenkin sohvalle maate, jotta jaksan töihin. Onneksi opetustyö on sitä mitä voin tehdä ja kelakin tietää tämän :).  Tämäkin kyllä helpottaa, kun saan johonkin tätä purkaa eli kirjoittaminen autaa. Paljon peitän kipuni, enkä niistä puhu oikeastaan kenellekkään, koska tämä on todella vaikea asia ymmärtää. Kipu kun ei näy. Enkä edes useinkaan jaksa puhua.

Onneksi minulla on lapset ja eläimet, jotka tuo iloa ja onnea jokaiseen päivään. Äsken juuri Nooan kanssa hoidettiin marsuja. Pidetiin niitä lattialla irti ja hellittiin sylissä. Nooa alkaa jo oppia marsujen käsittelyä. Alkuun tuumasi olla liian kovakourainen, mutta nyt on hellä ja hoivaava. Leikattiin rairuohosta pätkiä niille. Milli söi ruohoa intona, mutta Ninnille ei maistunut. On ne vaan ihania pikku palleroita.

Tallilla on ollut tavanomaista. Hepat tekee hyvää työtä ratsastajien kanssa. Eilen ratsutin Annin Sissi-ponin. Sissi on saanut jo paljon voimaa lisää ja liikkuun paljon jäntevämmin. Erityisesti laukka on parantunut, mikä onkin esteponille varsin tärkeä ominaisuus. Sissi on mukavan luoteinen. Kiltti, herkkä ja sellainen reilu. Eli jos ratsastat hyvin niin hänkin menee hyvin. En anna mitään ilmaiseksi, mutta toimii hyvin yhteistyissä ratsastajan kanssa.

Minnillä oli eilen vapis, joten tänään saakin varata ratsastukseen aikaa. Normaalisti lapset on torstaisin mummolla ja papalla iltapäivän, joten ratsastan päivällä. Nyt mummo ja pappa on Lapissa hiihtämässä, joten pääsen ratsastamaan vasta tuntien jälkeen 20.30. Lapset on isänsä kanssa täällä kotona, joten sen puolesta ei kiirettä ole kotiin. Täytyy keskittyä taas kunnolla ratsastukseen. Voisin mennä erilaisilla linjoilla väistöjä myötä- ja vasta-asetuksella kaikilla askellajeissa. Vapaan jälkeen kannattaa tehdä paljon tehtäviä, koska Minnin on niin intona. Vähän vaativimmissa tehtävissä se alkaa keskittyä paremmin kuin, että hioisin esim.perussiirtymisiä.

Nyt hetkeksi selkää ja lonkkia lepuuttaan sohvalle..