Tänään alkoi kisat omalla tallilla. 1-taso kisat kisattiin kouluratsastuksessa. Lähtöjä oli raviohjelmasta He A-tasolle noin 40 lähdön verran. Tallin ja oman seuran ratsukot suoriutuivat upeasti. Olin haljeta ylpeydestä, kun tyttöjen ratsastusta katsoin. Myös tuomari kiinnitti tähän huomiota. On palkitsetaa valmentajallekin, kun valmennettavat pärjää. Kuitenkin tärkeitä on siisti ja hevosystävällinen ratsastus. Ilmapiiri on meidän kisoissa myös aina todella kiva. Kaikkia kannustetaan ja ollaan yhtä iloisia kaverin sijoituksesta kuin omasta. Kaikkien luokkien voitot menikin omaan seuraan ja monet sijoistakin. Myös ne, jotka eivät sijoille asti tänään kivunneet, olivat tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ja kisoja.

Itse menin tuttarissa Rosalla. Tämä oli meidän toinen kilpailu. Rosa oli vähän lyllerö radalla. Ravi ja käynti oli hyviä, mutta laukassa varmasti jännittävä tilanne nuorelle hepalle sai voimat katoamaa. Rosa on ollut nyt treeneissä hyvinkin terävä, mutta nyt tosiaan laukka jäi takaa huonoksi. Prossia kertyi kuitenkin yli 64 ja olimme luokassa sijalla kolme. Erityistä kehua Rosa sai lupaavasta keskiravista. Suomenhevosille ei keskiliikkeet ole aina niitä helpoimpia, joten tuohon kommenttiin saa olla tyytyväinen.

Matilla menin K.N.Special luokan. Jo verkassa Matti oli ihana. Välillä vähän yritti posotella laukassa, mutta sain aina takaisin kuulolle. Matti on hyvin innokas kisoissa. Varmaan ravitaustalla on osuutta asiaa. Ohjelman ajan Matti malttoi keskittyä kuunetelemaan. Ainoastaan pysäykset jäi levottomiksi. Laukka pyöri ja rullasi. Siitä tulikin hyviä pisteitä. Voitimme luokan selvällä erolla prosenteilla 67+. Aivan mahtava fiilis jäi kyllä. Tuomari on nähnyt meidän vajaa vuosi sitten Matin ekoissa aluekisoissa, joissa Matti kylläkin voitti HK Skan suokkiluokan, mutta kehui vuolaasti kehitystämme, mitä on tapahtunut talven aikana. Ihanaa, kun treeni tuottaa tulosta. Ratsastan kuitenkin Matilla vain 1-2 kertaa viikossa, joten treeni ei niin intensiivistä ole. Matti on kyllä näyttäväliikeinen suokki, sellainen sporttinen.

Minninen oli taas ylienerginen vouhottaja. Kamalaa,kun kotimaneesiin tuodaan vaikka ja mitä härpäkettä. Maneesissa verkka meni vähän niin ja näin, kun Minni oli niin vilkas. Kenttä oli täysin ratsastettavassa kunnossa, mutta koska emme ole siinä Minnin kanssa vielä meneet niin eihän siellä tammukka mihinkään keskittynyt. Kuumui vaan lisää. Tyydyin odotamaan vuoroani maneesin edessä käppäillen. Radalla huono verkka näkyi rikkeinä. Keskiravit meni rikki. Takaosakäännöskiä ei juuri asketaen esitetty. ne oli sellaisia pyörähdyksiä. Toisen laukkalisäyksen päätteeksi Minni tuli niin vahvaksi edestä, että jarruttaessani sitä siirtyi raviin. Kaikesta huolimatta prossat yli 64 ja luokkavoitto. Tuomari harmitteli lisäyksien rikkimenoa. Ne olisi olleet muuten ysejä molemmat! Askellajeista sain taas kasin. Se on mainio numero. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikonloppuna Suonenjoella. Jospa siellä olisi jo kaasuhanat pienemmällä.

Kisapäivät on niin kivoja. Meillä on seurassa tosi hyvä yhteishenki. Talkoilemassa on aina paljon porukkaa ja kisat sujuu hyvin. Tällaista talkoomeininkiä on nykyään harvoin. Monet seurat kamppailevat talkooväen puuttumisesta. Kisoja kuitenkin on paljon ja ratsastajia riittää. Minusta jokaisen kisaavan ratsastajan olisikin hyvä käydä omassa seurassaa talkoilemassa. Monesti tuntuu, että kisoja toivotaan ja jos niitä joudutaan perumaan esim.talkooväen puutteessa niin syntyy kauhea haloo. Meillä on kisaajat automaattisesti järjestämisessä mukana. Myös talkoilusta saa hyötyä valmennuksiin erilaisien tukien muodossa.

Nyt hoitamaan hepat tarhoista sisälle ja ruokkimaan. Inkalla on kaksi kaveria yökylässä, joten apualaisia saan mukaan. Nooa toki tulee myös. Sara-suloisuus onkin mummolassa yökylässä ja saa siellä ihan spesiaali huomiota.