Täällä sitä nyt ollaan Ortonissa. Tulo tänne oli hieman vaivaloinen. Junan oli määrä lähteä 23.52. Asemalla huomasin, että junan arvioitu lähtöaika oli 1.45. No iskä tuli hakeen mut niille siksi aikaa. Nukuin ihan mukavasti niiden sohvalla. Äiti oli meillä lasten kanssa. 1.25 lähdin potukelkalla takaisin asemalle. Meidän porukoilta on sinne matkaa vain n.400m. Asemalla totesin, että juna tulee vasta 2.19. Kannuksen asema ei ole auki öisin, joten lämpimikseni potkuttelin ympäriinsä. Tein myös joutessani asemalla lumitöitä, kun löysin portaikosta kolan. Siinä sitten aika kului ihmeen nopeaa. Juna saapui 2.31. Tätä junaa ei ollut edes jostain syystä netissä, että olisi sieltä saanut infoa aikataulun muutoksesta. Konnari sanoi, että junan pitäisi olla Helsingissä n.8.30. Kömmin makuuvaunun yläpetille nukkumaan. Nukuin pätkissä, mutta ihan levänneenä heräsin yhdeksän aikaan, mutta juna mateli eteenpäin pysähdellen välillä. Lopulta 10.20 olimme Pasilan asemalla, josta taksilla jatkoin Ortoniin. 

Olin soittanut  myöhästymisestäni. Harmitti, koska minulla olisi ollut fyssari klo 10. Se jäi sitten välistä. Huoneessa purin tavaroita ja tutustuin viikon lukkariin. Mielenkiintoisia luentoja luvassa, erilaisia jumppia, uintia ja yksilöaikoja. Oli kiva nähdä kuntoutuskavereita. Iltapäivän ohjemassa oli toimintaterapeutin luento Uni arvoonsa. Se käsitteli lähinnä nukkumisen ergonomiaa. Hyvä juttuja paljon, joita voi soveltaa käytäntöön myös. Ainoa este tällekin on raha, kun ei ole varaa hankkia uutta sänkyä, jossa olisi parempi patja ja juuri itselleen sopivaa tyynyä, kun sekin maksaa helposti 100-200€. 

Sitten oli liikuntaryhmä kevyesti..mukavaa perusjumppailua ja venyttelyä. Sen jälkeen sovellettu kuntonyrkkeily. En ole moista ikinä kokeillut ja täytyy sanoa, että hiki tuli ja hauskaa oli. 

Lapsillekin olen jo soittanut. Ikävä on jo kova molemmin puolin. Ne kyllä pärjää hyvin. Tänään olivat aamun mummon kanssa ja sitten isän. Inka oli käynyt yu-treenissä. Sara ja Nooa olivat olleet hallilla mukana. Ne tykkää hypätä siellä. 

Niin kengittäjä kävi korjaamassa minnin etukavioiden kengityksen. Niistä tuli nyt hyvät. Joulunpyhien takia venynyt kengitysväli oli saanut vasemman kavion kääntymään sisäänpäin, jonne se todella helposti alkaa viettämään. Jatkossa pitää vaan olla supertarkka ettei väli mene yli kuuden viikon. Minnin kaviot kasvaa todella nospaan, joten asento ehtii muuttumaan. Sitten sitä ei voi edes kerralla ottaa niin paljon. Vieläkin niihin jäi millimetri eroa, mutta katsotaan mitä tapahtuu. Ratsastettaessa sunnuntaina oli kyllä ainakin perin riehakas tamma.

Tällähetkellä meno on sen mukaista, että tuntuu oikein pelottavalle kisakauden lähestyminen, vaikka olenkin sitä odottanut. Ravissa on niin paljon tullut muutosta. Nyt kun ravi on vahva niin laukka tuntuu vaikealle. Varmasti jokainen kilparatsastaja osaa samaistua tähän tunteeseen. Mutta toisaalta ratsukko on aina jollain tapaan kehitysvaiheessa, joten täydellisyyden tavoittelu tässä lajissa on ehkä utopiaa. Mutta joka tapauksessa pitää jotain balanssia löytyä ennen ekoja kisoja. Onneksi Susan valmennus on heti seuraavana maanantaina, kun tulen kotiin ja Kimmonkin saapuu Kokkolaan ensi kuun alussa.

Hyvät valmentajat on kyllä niin tärkeä apu. Vieläpä sellaiset joiden silmien alla on ratsastanut jo pitkään. Nykyään valmenuksissa tahtoo olla ongelma sitoutumisen puutteessa. Käydää jollain ja jos ei heti saada jotain kiksejä niin vaihdetaan jo seuraavaan valkkuun.  Sitoutumisella saa tulosta. Samaa peräänkuulutan omille valmennettaville.