Hyvin paljon pinnalla oleva aihe on ratsastuksen tai oikeastaa koko hevostelun etiikka. Varsinkin ratsastualan lehdet ja julkaisut sisältävät paljon artikkleita ko aiheesta. Ravipuolen julkaisija ei oikeastaan lue, joten niiden sisällöstä ei tiedä.

On erittäin tärkeää, että aiheesta kirjoitetaan paljon ja puhutaan. Mieletäni suurin ongelma tänä päivänä on se, että hevosten kanssa vietetään paljon vähemmän aikaa kuin ennen. Käydään kerran viikossa tunnilla tai ratsastamassa ja se on siinä. Hevosia ei hoideta, kirjallisuutta ei lueta ja välillä ei edes neuvoja kuunnella.

Jo sillä, että ennen ja jälkeen ratsastustunnin laittaa oman hevosensa kuntoon pääsee paljon parempaan yhteyteen hevosen kanssa. Harjoitelee ihan ajatuksella kohtaamaan hevosen. Muistaa hoitotilanteessakin olla hevoselle selkeä ja johdonmukainen. Ihan jo siinä, kun harjaa hevosta keskittyy omaan rentouteen ja pitää otteen harjasta määrätietoisena ja tukevana. Näin hevonen tietää mitä ihminen tekee. Hoitajan rentoutuessa hevonenkin rentoutuu. Joskus kuitenkin jännittää, jos on vaikka vasta vähän hevoseten kanssa puuhannut, silloin kannattaa sitoa hevonen kiinni tai pyytää lupa ottaa hevonen hoitohetken ajaksi vaikka käytävälle. Oman epävarmuus tarttuu pian hevoseen ja sitten ollaan tilenteessa, jossa hoitaja pelkää hevosta ja hevonen hoitajaa. Hevosen hoitoa voi oppia vain tekemällä sitä. Meillä oli ennen alkeis-ja tenavatunneilla hoitotunteja, mutta lasten vanhemmat kokivat, että siitä ei ole järkeä maksaa, kun hoitaa saa ilmaiseksikin. No joo saa ja oppiakin saa, jos tallille tulee iltapäivällä, joilloin työtekijä ottaa hevosia sisälle ja laittaa niitä tunneille valmiiksi. Mutta nykyään kaikki on niin kiireisiä, että tallille saavutaa 5min ennen tunnin alkua ja sitten kamalassa kiiressä roiskastaan kamat hevosen päälle. Tämä teksti on tarkoituksella kärjistävää ja yleistävää. Onneksi todellakaan kaikki ei tee näin. Ja vaikka olisi kiirekin niin sitä ei kannata hevoselle näyttää. Ihan yhtä nopeasti varusteet saa ylle, vaikka vain hengittää rauhallisesti.

Ratsastaessakin kannattaa todella keskittyä omaan itseensä aluksi. Miettiä joka kohtaa istunnasta..lantio tärkein merkinantoväline, jalat pitkät ja kädet vakaat. Suurin osa viesteitstä hevoselle me annetaan lantiosta eli istunnalla. Toisena tulee jalkojen antamat pienet merkit, joita voi tehostaa raipalla ja nopeuttamalla niitä, ei painamalla lisää. Ohjastuntuma tulisi olla mahdollisimman vakaa, jotta hevonen voi luottavaisesti hakeutua kuolaintuntumalle. Sitten vaan ihan joka välissä muistaa hengittää ja rentouttua sekä kuunnella hevosen antamaan palautetta omasta ratsastaksesta. Usen itsekin opettaessa katson ensin hevosen ilmettä ja sitten vasta ratsastajaa. Hevonen viestittää minulle miten ratsastaja ratsastaa. Tänään oli ilo huomata lopputunnista kuinka tyytyväisiä hevosia oli maneesi täynnä. Onneksi meillä on tämä tilanne hyvin usein.

Olen parin viikon aikana törmännyt kahdessa hevosalan julkaisussa tai muussa vastaavassa mediassa puheeseen suomenhevosten vahvasta luonteesta. Meillä on pääosin ollut vuodesta 1998 suomenhevosia opetuskäytössä. Minusta suomenhevoset ovat herkkiä, mielyttämisenhaluisia ja hyvin motivoituneita töihin. Tai ylipäätänsä mikä hevonen hyvänsä on jyrä, vahva, kovasuinen jne, jos me sen sellaiseksi ratsastamme. Päinvastoin myös. Jos osaamme tai opettelemme kuutelemanaan hevosta ja palkitsemaan sitä oikein saa kamalimmastakin jyrästä ihanan herkän hevosen. Täytyy vaan keskittyä istuntaan ja sen jatkuvaan kehittämiseen sekä siihen, että palkitsee jo silloin kuin hevonen yritää. Palkinnossa muistaa negatiivisen ja positiivisen vahvistamisen. Negatiivinen on paineen loppumista reagtiosta ja positiivinen on makupala, rapsutus, ääni. Muistetaan vielä, että taputtamista hevonen harvemmin ymmärtää. Sää alue on hevoselle sellainen alue, johon se ei itse ylety, joten siitä rapsuttaminen on usein hyvän tuntousta hevosesta. Hevosen herkistely on oikeasti helppoa, kun sen vaan muistaa jokapäiväisessä käsittelyssä ja ratsastuksessa. Ehkä liian usein ratsastamme otsakurtussa kohti tavoitteita. Tämä on asia joka tällaisen himotreenaajan eli itseni täytyy pitää mielessä myös.

Tärkeää on kohdella hevosta hyvin. Jos on ongelmia pitää ostata pyytää apua. Minäkin käyn valmennuksissa. Luen koko ajan ja kehitän itseäni. Ratsastus, hevosen koulutus ja ratsastuksen opettaminen on vahvinta osaamistani. Ruokinnnasta tiedän myös paljon, mutta en kaihda ottaa puhelista käteen ja kysyä neuvoa tässä asiassa. Viime aikoina Horse Care Cornerin numeroon on tullut soitettua ja apua olen saanut. Monissa muissa asioissa luotan sen alueen ammattilaisiin eli eläinlääkäriin, kengittäjiin, satulantoppaajaan, satulansovittajaan, hevosen lihashuollosta vastaaviin henkilöihin. Tämä jälkimmäinen on vaikea ala, koska koulutus tuolle alalle on hyvin kirjavaa Suomessa. Onneksi meillä käy osteopaatti- Tiina. Eläinlääkärin rooli hevosen hoidossa on mutkikas. Hevonen on vaikea hoidettava, koska se saaliseläimenä näyttää kipua huonosti. Monesti epäselvässä tilanteessa on hyvä pyytää useamman eläinlääkärin arviota. Nyt olemme käyneet muutamia kertoja Oulussa asti klinikalla. Se mikä siellä on erityisen hyvää, on eläilääkärien tiivis keskittyminen asiakkaisiin. Siellä ei hoideta hevosia päällekäin vaan aina yksi hevonen kerrallaan kunnolla keskittyen.

Mulla on selkeä mielikuva mistä kirjoitan, mutta näköjään taas juttu lähti rönsyämään minne sattuu. No jokatapauksessa on oppia nauttimaan hevosen seurasta kiireettömästi, ratsastaa eleettömästi ja osata pyytää apua vaikeassa tilanteessa tai mieluusti jo ennen kuin asia on vaikea.

Nautitaan hevosistamme :)