Loma on kulunut varsin leppoisissa merkeissä. Aamut ollaan vanuttu pitkään sängyssä ja herätty hitaasti. Ihanaa! Nytkin kello on jo 11 ja juon vasta aamukahvin loppua yökkärit päällä. Kauppaa pitäisi kyllä jo lähteä. Lapset ovat nauttineet kotoilusta myös täysillä. Yhtään eivät vingu kavereille vaan oma porukka riittää. Eilen oltiin perhekahvilassa niin kuin joka torstai käydään. Olen käynyt siellä jo vuodesta 2007, kun Inka oli 1 vuotias. Ei varmaan kukaan ole niin kauan mukana ollut nykyisistä vakkarikäyjistä. Tytötkin oli eilen mukana vanhassa leikkipaikassa seuriksen kellarissa.

Keskiviikkona tehtiin potkukelkkaretki metsään. Vielä kelkat luisti, vaikka on ollut plussan puolella koko viikon ajan. Metsässä syötiin eväistä ja kuunneltiin metsän ääniä. On niin ihana asua täällä luonnon helmassa. En kyllä ikinä viihtyisi missään kaupungissa. Lapislla oli ihana pania pehmeässä lumessa, vaikkakin lumipesuista tuli joka välissä riitaakin. No se kuluu asiaan. Yhtään reissua ei kannata edes miettiä siten etteiko joku suuttuisi jostain.

Potkukelkkailu on ihanaa, mutta vaikka matkaa taitoimme vain parisen kilsaa niin sain siitä aikamoisen selkäsäryn kiusakseni. Vielä tänäänkin perjantaina selkä on armottoman kipeä. Mulla ei ole mitään lääkettä tällaisiin kipukohtauksiin, kun jatkuva lääkitys on kuitenkin sen verran napakka. Ei auta kuin kärsiä. Juuri tällaisinä hetkinä vaan ärsyttää ihan suunnattomasti, kun ei mitään erilaista voi tehdä. Tuntuu ettei kukaan edes tätä ymmärrä, joten hamastapurren on vaan porskutettava eteenpäin. Tai ymmärtää mm.fb:n eri kipu/firbroryhmissä olevat. Kiitos heille olemassa olosta :) . Kipuun ei vaan totu, vaikka se on läsnä joka päivä enemmän tai vähemmän. Usein ajatellaan, että liikuntaa vaan lisään ja lihaskunto kohdilleen niin kyllä se siitä, No nyt Ortonissa ollaan tehty erilaisia terveyskuntotestejä ja niistä olen paukuttanut järkiään huipputuloksia, joten ei se liikuntakaan aina paranna. Mutta jos en olisi näin hyvässä fyysisessä kunnossa niin makaisin varmaan sängyn pohjalla liikuntakyvyttömänä. No odotan illan ratsastusta, jossa pääsen hetkeksi irti tästä kiputilasta.

Ensi viikolla onkin Kimmon valmennukset pitkästä aikaa. Kimmo Sulkala on yksi varmasti Suomen parhaita valmentajia. Melkein voisin sanoa hänen valmentavan "tanskalaisella tyylillä", joka on vähän minun oma keksimä juttu. Hän vaatii ratsastajalta todella paljon. Ratsastuksen on oltava tehokasta mutta todella eleetöntä. Hevoselta hän vaatii myös paljon ja näkee mahtavasti hevosen kapasiteetin. Monesti oikein yllätyn Minnin lahjoista Kimmon tunnilla. hän on juuri se valmentaja joka auttaa meidät sinne vaativalle tasolle. Hevoselle ollaan aina todella kilttejä, vaikka vaaditaan paljon. Kiitosksi ei unohdeta!

Ei nyt on lähdettävä kauppaa. Muksut on jo ihan villiintyneet minun lorviessa tässä koneella :)