Huh, mitä haipakkaa taas ollut ja se jatkuu. Hevosia alettiin viimein totuttaan laitsalle eilen. Se tietään niiden kiikutusta eestaas. Parina eka päivänä ovat tunnin, sitten kaksi, neljä jne. Toiveena saada ne juhannukseksi laiduntamaan yötä päivää. Siis iso- ja ponilauma. Mikki ja Minni myös ovat päivät laitsalla tai Mikki kyllä yötkin. Meillä on harmillisen vähän tässä laudunta. Olisi ihana saada hehtaari pari lisää, mutta täällä on melkein mahdoton ostaa maata, kun en pärjää kaupoissa noita suurtilallisia vastaan :) . Pellon hinta on korkea, jos joku pala sattuu myyntiin tulemaan.

Viikonloppuna oltiin kisoissakin Seinäjoella. Minni oli, voisiko sanoa, oma itsensä, eli villi, hyperaktiivinen, säikky. Ratsastin silla kaksi He A-luokkaa ja satulassa olin yhteensä 3½h, mutta ei meno hyytynyt yhtään. Paikkana raviradan keskusta on toki Minnille haastava, mutta kyllä se kuitenkin ottaa päähän, kun edelleen saman ongelman kanssa painitaan. Sitten, kun tuollaisen pinkeän pollen kanssa ratalle menee, niin tuomareilta ei heru pisteitä edes niistä kohdista jotka onnistuu. Itse kuitenkin oli moneen kohtaa tyytyväinen, mutta eikä sitä juuri kutosta korkeampaa saa. Tai olisi siellä jokunen seiskakin. Mutta myös oli numeroista 2-4, koska moni kohta meni ihan pieleen. No treeni jatkukoon. Kyllä me vielä joku päivä onnistutaan. Kapasiteetti ei ainakaan ole esteenä. Eikä treenin puute. Seuraavat kisat onkin vasta kuun vaihteessa Torniossa. Ensi viikonlopun kisoihin Alavudelle menen Matin kanssa, kun siellä on vain yksi A ja kisataan lyhyellä radalla. En viitsi Minniä nyt siihen tunkea.

Uuden projektioheppamme Nellin koulutus on edennyt huimaa kyytiä. Nelli on jo mielyttävä käsitellä. Riimussa kulkee nätisti ja käytävällä seisoo ihan rentona, kun hoidetaan. Liinassa käyttäytyy hyvin, jopa laukkakin löytyy. Ratsastettu ollaan vielä liinassa, kun eteenpäinpyrkimys oli alkuun heikkoa, mutta tänään neljännellä ratsastuskerralla ravasi jo sangen mallikkaasti. Nelli on ihana!!! Nellihän tulee myyntiin syksyllä. Tästä tulee mainio tätiratsu, tai perheheppa tai opetusratsu. Luonne on puhdasta kultaa.

Jaahas työt kutsuu..yksi kouluvalmennus, sitten jatko 1 ja 2:n. Matin kanssa treeni. Yritän vielä ehtiä Stellan kanssa jotain puuhata. Iltatallin monet mutkat. tavoittena kotuitua klo 22 mennessä :)