Todellakin, mikä hässäkkä ollut päällä, siitä asti kun kotiin palasin. Lapset ja Elsi hihkuivat onnesta, kun palasin. Lapset olivat olleet hurjan kilttejä minun ollessa pois, joten nyt se kyllä näkyy käytöksessä. Riehutaan ihan heikkopäisinä koko ajan. No tämä oli kyllä tiedossa, joten eipä auta kuin kestää. Eikä siinä mitään kestämistä ole, oikea asenne päälle niin jaksaa. Nooa-rassukka oli vaan eilisen päivän yhtä huutoa ja raivoa, kun purki ikäväänsä. Olin vielä sen kanssa kahden kaupoissa, joten sen huomasi moni muukin :) .

Talvi on tullut tänne Pohjanmaalla oikein kunnolla. Lunta on tupruttanut koko ajan ja mittari pakkasen puolella pysynee niin lumipeite sen kun vahvistuu. Ei kyllä kauniinpaa joulusäätä voisi toivoa. Ainoa miinus on lumityöt, joita pitäsi lähteä tekemään. Se on mun kipuilevalle kropalle aika moinen homma, mutta pakko yrittää vähän siistiä pihaa. Kuusi käydään kaatamassa ojanpenkalta ja laitetaan se varastoon sulamaan. Sieltä pesuhuoneeseen huomenna ja maanataina tuodaa sisälle...vakkaripaikalle ruokailutilan ja olohuoneen kulmaan.

Tallilla ovat hevoset melko intona, kun näin joulunalla vähemmän  tunteja. Ruokia saa laskea ja kokeneissa ryhmissä tehdään oikein kunnolla töitä. Minnin viikko on ollut myös rennompi, kun ollut yhden tytön ratsastettavana ja liinassakin hölkötellyt. Perjantaina istui melkoisen ruutitynnyrin kyydissä. Intoa lisäsi vielä maneesin katolta alas valuvat lumet. Tänään juosutinkin ennen ratsastusta, jos olisi saanut vähän rentoutettua. Kyllä se ehkä vähän vaikutti. Tahti on vaan niin hukassa, kun loikitaan väliin sinne sun tänne. Muuten Minni vaikuttaa notkealle ja suoralle. Oikea laukkakin on hyvää, vaikka tässä näkyy pinetkin jäykkyydet heti. Jopa selvittiin vastalaukoista ilman vaihtoja.

Inka ratsasti eilen tunnilla Mikillä. Meni tosi kivasti. Vain kerran tuli väärä laukka. Inka oli innoissaan. Kotona oli tehnyt Mikille ja itselleen treenivihon. Oli suunitellut ratsastavansa jouluviikolla joka päivä. Hienoja tuntiohjelmia oli tehnyt. Erilaisia ratakuvioita ja siirtymisiä. Aika hyvin kahdeksanvuotiaalta. Toivottavasti into säilyy. Ja myös Saralla ja Nooalla. On kiva, että voi tarjota omille lapsille sen mikä ei ole ollut itselle mahdollista. Mutta valinta on tietysti heidän.

Olenkin viettänyt sangen rauhallisen hetken tässä koneella, kun lapsilla on lauantaisin karkkipäivä. Nyt pitäisi alkaa vetään ulkovaatetta päälle ja lähteä pihelle. Samalla tohinalla varmaan tallille. Ratsastan Matin vielä tänään. Maneesissa käytetään paria heppaa irtojuoksuttamassa. Sitten muut rutiinit. Huomenna vielä normaalit tunnit. Sen jälkeen voi hengähtää vähän joulun viettoon.