Olen Inkan kanssa kahden kotona. Sara ja Nooa lähti Eskolan mummolaan yökylään, kun tälle illalle tarvittiin joku hoitaan. Inka roikkuu mun mukana töissä. Inkalla on omakin tunti tänään Mikillä. Ilta pitää sisällään myös estevalmennusta, Minnin ja Nellin treenit. Kivaa, kun saa kiireettömästi puuhailla tallilla illan, kun pikkuiset eivät ole täällä minua kotiin odottamassa.

Huomenna onkin tunnit aamulla klo 10-12.30. Inkalla on Kokkolassa yu-kisat klo 12 alkaen. Kysessä on piirinmertaruus ottelut, joissa lajeina on kuula, pituus ja 40m. Inka lähtee sinne Kannuksen mummon ja papan kanssa. Me muut tullaa perässä kunhan töiltäni joudan. On kivaa, kun Inka on innostunut kisaamaan yleisurheilussa. Hän on tosi lahjakas, erityisesti pikamatkoilla. Juhannuksen jälkeen on Kannuksessa viestijuoksukisat. Inka on valittu t11v joukkueeseen 60m ja 600m viesteissä, vaikka Inka on vasta 8v (pian 9v).

Sunnuntaina on 2-tason  kisat Alavudella. Menen sinne Matin kanssa. Siellä on suokeille oma luokka HeB:0. Menen myös avoimen A-merkin kouluohjelman. Ihana päästä Matin kanssa radalle, kun se on niin yritteliäs ja kuuliainen. Pääsee ratsastamaan itsekin kunnolla. Minnin kanssa menee välillä koko ohjelma siihen, että yrittää suoriutua tehtävistä niiden oikeissa kohdissa, kun se jännittää ihan kaikkea. Matti on mun terapiaheppa.

En kirjoita pidempään, koska tämä ohjelma kirjoittaa kaiken viiveellä..mikä lie häiriö..menee hermot :)