Ollut melkein kiire viime aikoina :) tai oikeasta saanut pinkoa paikasta toiseen puolijuoksua. Varmasti tähän vaikuttaa koulun alkaminen tytöillä. Se tuo taas ihanaakin rytmiä päiviin. Illalla, kun tulen töistä niin lapset nukkuu. Mulla on joka ilta omaa aikaa tai siis arkisin.

Éilen hurautettiin Maaninkaan Hippoksen näyttelyyn. Välillä hurauttelu oli kaukana, koska päätimme ajaa sinne Pielaveden kautta ja tie Kiuruvedeltä Pielavedelle oli melko kimurantti, vaikkakin hyväkuntoinen. En ole vielä keksinyt tuonne seudulle parasta reittiä. Saa vinkata, jos joku tietää. Tuolla suunnalla ollaan oltu  kisoissa Maaningassa ja Kuopiossa. Sitten siellä on vielä Siilinjärvi, jossa monesti hyviä kisoja. Ekakerralla matkalla Maaninkaan ajelimme pitkät pätkät sorateitä. Iisalmen kautta on varma reitti kyllä, mutta toki vähän koukkaa. Paluumatka tultiinkin tuota kautta ja taisi se olla nopeampi.

Näyttelyyn osallistui 3v Stella eli Pin Rock's Twister Sister. Olen sitä keväästä asti, kun se meille tuli, valmistanut tätä varten. Eli harjannut, harjannut ja harjannut sekä syöttänyt, syöttänyt ja syöttänyt. Sen iho on ollut huonosa kunnossa. Harjauksen johdosta ihoon tuli jokin teinireaktio..talirauhaset tukkuituivat tai jotain sen suuntaista. Onneksi iho oli jo melko hyvä näyttelyyn mennessä. Lihasköyhä Stella on, kun ei ole muuten liikkunut kuin laitsalla. Näyttely opetukseen kuluu myös peseminen, letittäminen ja tietysti kehässä esiintyminen..seisominen, käveleminen ja ravaaminen. Toki kuljetus ja siihen liittyvät seikat. Sen jälkeen, kun keväällä tämän operaation aloitin, jolloin mielessäni kävi , että minkälaisen häkkyrän olen ostanut, kun ei poni seissyt sekunttiakaan paikalla minun harjatessa sitä. No sekuntti kerrallaa etenimme välillä nameja syöden. Nyt tämä kaunis ponitamma seisoo vaikka tunnin kaksi harjattavana ja kammattavana. Peseminen oli kurjaa, mutta siihenkin Stella suostui. Näyttelyyn matkat neiti taittoi hienosti, vaikka paluumatkalla oli kaverina ihan uusi tuttavuus Stellalle nimittäin, Ville poni. Näyttelyssä mittauksessa, kehässä ja kuvauksessa käytös oli koko ajan rauhallista ja kuuliasta. kehässä Onneksi sen verran oli jännää, että seisoi ryhdikkäänä ja äärettömän kauniina. Stella on welsh Part Bred rodultaa, mutta koska ko rodun kantakirja on jotenkin sujettu, niin Stella arvosteltiin ratsuponina. tyyppi oli hyvä 8, rungosta tuli 7..lyhyehkö kaula tiputti pisteita ja laskeva lanne tai oliko se painunut, mutta ratsun tärkeä ominaisuus lavan asento oli hyvä eli riittävän viisto. Jaloista tuli 6, koska Stellalla on kaikissa jaloissa vennot vuohiset. Tämä lisää liikkeet joustoa, mutta on toki myös rakenteellinen "heikkous". Käynti oli hyvää ja arvosana 8. Ravista en kuullut mitä sanottiin, mutta arvosana oli 7, jostä en ollut samaa mieltä. Stellalla on nimittäin upea ravi, mutta tulen tämän hetken pisteisiin vaikuttaneen voiman puute. Yleisesti ottaen tuomarit jakoivat pisteitä harkiten.

Ville tuli tosiaan kotiin samalta reissulta. Hän oli ylläpidossa Laukaassa huhtikuusta alkaen. Villehän sai talvella ison haavan takareiteen. Haava parani siististi, mutta kivun takia Ville alkoi liikkua ihan väärin sillä jalalla. Painon avulla saatiin liikerata oikaistua ja maastossa ovat voimat palaneet. Ville oli onnellinen päästessään vanhojen kamujen luokse, vaikka ylläpitokoti oli mitä parhain. Tänää Ville teki hyvillä mielin jo tunnin töitäkin aivan kuin ei olisi pois ollutkaan. Laitoin Ville jo tässä välin myyntiinkin, koska se oli niin tykännyt omasta ihmisestä, mutta nyt olen todella tyytyväinen, kun se ei ole mennyt. käyn myynti-ilmon poistamassa. Ville on hieno poni, sellainen vähän parempi eestiläinen :).

Apua..nyt selkä jumittaa niin kovin. että maate on mentävä, vaikka jäi klinikka uutiset kertomatta. No Mikki palaa myös töihin, mikä oli Inkalle superjuttu. Ell ei aivan hyvänä vasenta kaviota vielä pitänyt, mutta minä ja kengittäjä oltiin vähän eri mieltä. Kyllä ponsku sen verran korkealle pomppi, kun pääsi pois sairastarhasta ettei se kipeä ole enää mistään. Kavioissa ei myöskään näy mitään kaviokuumeen ulkoisia merkkejä.

Huomenna jatkuu minunkin klinikka käynyt..silmapolille aika. Ensi kuussa sitten viimein se reumapoli.