Alkaa olemaan jo lähes ahdistavaa joulun tuleminen. Lasten on ihan mahdoton hallita käytöstään, kun koko ajan tapahtuu jotain. Siis varmaan monet lapset kykenee hyvää käytökseen näin joulunkin alla, mutta nuot murut reagoi aina kaikkeen ihan joka solullaan. Koko tämä päivä on leikitty välillä täysin sovussa, sitten siitä kehkeytyy jokin riita ja riehuminen. Välillä kaipaan vain korvatulppia, jotta saisin kaiken kuulumattomiin. Äsken varmaan viiden minuutin ajan istuivat sohvalla katsoen Martta-koiraa, mutta sitten se painikilpailu taas alkoi. Huoh. Vaikka on joulu kuitenkin ehkä kaiken tämän riehunnan arvoista. 

Huomenna tapaankin ensi kertaa virallisen oman lääkärini. Saa nähdä hän tuumailee tilanteestani. Olen tavannut tämän lääkärin lähes 1½ vuotta sitten. Vointini ei ole mennyt mihinkään suuntaa tai oikeastaa pahemaan. Tänäänkin oli vapaapäivä sairasloman ansiosta ja lapset vielä isällä niin en voinut nukkua, kun kädet oli vaihteeksi niin kipeät. Sen ajan kuin nukuin näin unia. Yksi uni oli kyllä ihana..ratsastin siinä Tytillä ja se alkoi laukata ihanasti. Taidan ensi yöksi kokeilla uutta lääkettä, jos siitä olisi apua uneen. 

Jahas eipäs tässä ehdikkään kirjoitella enenpää. Pitää lähteä iltatalliin. Mennään mönkkärillä, koska maneesin pohja pitää kunnostaa huomista kouluvalmennusta varten. Sitten heppaset sisään. Mikki pääsee maneesiin pomppimaan. Ruokitaan vielä hepat. 

Sara näki juuri tontun ja tuolla eteiisessä ne nyt sitä tiirailee :)