Poli käynti oli oikeastaan täysi fiasko. Lääkäri oli sairastunut ja tilalla oli toinen lääkäri..todella nuori, muuten hänen ammattitaitoaan en arvostele, koska se ei minulle oikein edes selvinnyt. No kyllä hän minulta kysyi, että miten voin. Kerroin vähän ja lykkäsin käteen lääke-ja vikalista. Hän sitä hieman tutkaili, mutta totesi kuvien olevan hyvät. Uusia kasvaimia ei ole, eikä uusia kuvauksia varmaan tämän osalta tarvi tehdä. No mistä oireeni johtuu...niin sitä ei tiedä tai fibrosta kaiketi. Kysyin murtumasta. Näyttikin sen kuvista. Ei osanut sanoa minkä asteinen nikamapainauma on, mutta silmämääreäisesti itsekin näin, että aika lytyssä nikama oli. Mutta se ei kuulemma haittaa mitenkään. Kysyin si-nivelten turvotuksista, että mitä niille kuuluu. No sitä ei oikein näkynyt, joska kuvat ei olleet niin alas. Sanoi, että mene omalle lääkärille tk:n. Niin todellakin, kun minulla nykyään on semmoinen.

Soitin tk:n kotimatkalta..jonotin reilu ½h. Toholampi vastasi, eli naapurikunta. Sieltä luvattiin viedä terveiset omaläkärilleni , että jatkaa saikkua. Jee..oikein tuli taas olo, että kyllä välitetään. Tarvisin B-todistuksen, mieluusti erikoissairaanhoidosta, osa-aikaista kuntoutustukea varten. Viimeinen oljenkorsi on Ortonin lääkäri, jonka tapaan viimeisellä kuntoutusjaksolla. Ne eivät kyllä todistuksia kirjoita, koska olen Kelan yksilöllisessä kuntotuksessa. Lääkinnällisessä kirjoitetaan. Ihana byrokratia!!! Kela ei vaan pelkkää fibroa hyväksy, kun sen laitoksen mukaan se ei ole työkykyä alentava sairaus. Kipua on niin vaikea tutkia, kun ei ole mittareita sitä mitata. Kolme kolmio lääkettä menee kuitenkin koko ajan, jotta pystyn toimimaan. Lääkkeihin kehittyy vaan toleranssia, joten ei nekään ikuisuutta auta.

Työssäni on kuitenkin paljon sellaista mitä voin tehdä oikein hyvin. Opetus onnistuu ja tykkään siitä valtavasti. Minulla on lähes velaton yritys, joka toimii kohtuudella (juuri nyt kyllä lama vaikuttaa). Pystyn ratsastamaan ja kouluttamaan hevosia. Pystyn kasvattamaan varsoja. Pystyin ruokkimaan hevosia. Ainoa mistä en jokapäivä enään selviä on karsinoiden siivous ja heinien jakaminen tarhoihin. Tai voinhan sitäkin tehdä, mutta toipuminen kestää paiviä. Tämä sairasloma on antanut minulle paljon kivuttomampia päiviä ja tunnen kuinka liikkuvuuteni paranee, kun ei ole raskaat työt rasitteena. En vaan millään pysty luopumaan eläimistäni, eikä se ole edes järkevää. Paikkakunnan ainoa ratsasuskoulu, kymmenien tyttöjen ja tätien harrastuspaikka, alueen kilparatsastuspaikka jne. Lopetus ei ole edes vaihtoehto.

Tänään sainkin nauttia päivällä turpaterapiasta. Tytöt meni kavereille ja Nooan isän kanssa. Ratsutin yhden yksärin Ritan. Rita on 9v saksalaistamma, iso 169cm ja melko raamikas.  Oli vähän pieni ole sen selässä. Rita on mainio tamma. Vähän jumpalla availin sitä. Oli heti hyvin mukana. Väliin tuumasi, että pyydän liikaa ja ei hän osaa, mutta osasi kuitenkin. On sellainen tätiheppa. Epäilee omia taitojaa ja on kuitenkin tosi osaava, kun hoksaa vaan.

Minnin kanssa menin myös. Minni oli kyllä ihan ponin kokoinen Ritan jälkeen, vaikka onhan Minnikin 164cm, mutta sellainen siro sirpakka. Minnillä oli suuri keskittymisvaikeuksia. Katolta luikui lumia ja maneesin sisällä pisaroi, kun seinissä oleva kuura sulaa. Minni liihoitteli kyllä upeaa ravia ja on muutenkin hieno, mutta täysin rajähdysherkkä, joten hankala siksi ratsastaa. Joutuu koko ajan pitämän liiankin kanssa kontrollia. Kerran sinkosi kuin ohjus maneesin toiseen päähän. Taisin ratsastaa alle tunnin, kun ei ollut nyt järkeä mennä pidempään.

Kaikki muksut on jo kotona. Katsovat Risto Räppääjää ja syövät karkkia. Mulla iskee hermokinun selkääm juuri parhaillaan, joten tässä koneella on huono olla. Jos oiekasi ittensä sohvalle ennen iltatallia.