Juhannus ei nyt meille mikään ihmeelinen juhla ole. Hepat on kyllä lomalla silloin, mutta niin on lomittajatkin. Tallilla hääräilen aamua iltaa. Toki helppoa, kun vain viisi heppaa tallissa ja muut laitsalla. Tytin la oli keskiviikkona, mutta ei ole vielä varsomisen merkkeä ilmoilla. Toki eteenpäin mennään esim. utare kasvaa tasaiseen tahtiin. Tänään maidossa jo valkoisempi sävy. Käy ehkä ennen nukkumaanmenoa vielä tallissa. Yritin saada äsken valvontakameraa näkymäään, mutta en jostain syystä onnistunut.

Kisat Aalvudella oli hienoinen pettymyskin. Matti oli oikein ihana He:b luokan verkassa. Minun lähtövuoro oli juuri tauon jälkeen, jolloin saa olla aina tarkkana, että ehtii radalle ajoisa, jotta saa kierrellä siellä saman aikaa kuin muutkin. No kenttää lanattiin ja pääsin radalle juuri lähtöajassani. Ehdin ratsastaa 1½ kierrosta niin tuomari jo vihelsi. Matti oli sitten jännittynyt, koska tuon lisäksi valmistautuva ratsukko saapui radan reunalle vasta puolessa välin ohjelmaani. Annoin tästä kyllä palautetta, että pitäsi olla kaikille samat olosuhteet valmistautua suoritukseen. Nyt Matilla ja minulla ei ollut.

Toisen luokan A-merkin kouluohjelman Matti meni jo paremmin. Tässäkin kyllä jännitti ja kyttäri radan ulkopuolella olevia ratsukoita ikään kuin huolehtiakseen, että nyt ei jää yksin. Prossia tuli juuri yli 60%:a, joten kvaalit avoimiin kansallisiin tuli hankittua.

Minnin kanssa ollaan treenattu ihan hyvin. Kisoihin on ilmoittauduttu..Tornio, Kuopio, Ylivieska. Kaikissa kaksi pitkänradan A:ta. Odotan jo kovasti kisoja Minnin kanssa, mutta mitään takuita tammukan rauhoittumisesta ei ole, joten tulosten suhteen ei odotuksia. Treeneissä olen paljon keskittynyt tahtiin ja kuuliaisuuteen. Kaikki palaset on ihan kohdillaan tavallaan, mutta kuumana tamma käy joka kerta enemmän tai vähemmän. Nyt kyllä on Mikin kanssa päivät laitsalle, joten se usein vaikuttaa rauhoittavasti. Tänään iltatallissa Minni oli niin viisas. Laitoin sille kuppiin greenlinet ensin ja heinat, jotka kastekin. Jatkoin matkaa seuraavia ruokkien. Ihmettelin, että mitä Minni hirnahtelee ja on katselee minua. Olin ajatuksissani unohtanut antaa muut iltaruuat. Onneksi Minni sen tajusi. Sitten se rauhoittui syömään.  

Kävin äsken tallissa..varsominen lähestyy..hitkin valvotakamera, kun ei tottele. Taidan joutua tallilla käymään yölläkin.