Viime yö menikin junassa, kun matkasin makuuvaunussa tänne Ortoniin kuntoutusjaksolle. Tämä on toinen jakso nyt, kuusi viikkoa sitten oli ensimmäinen ja kaksi vielä ensi vuoden puolella. 

Oli toisaalta rentouttavaa tulla tänne neljäksi päivää. Täällä on kaikki valmista. Ohjelma jota seurata päivän aikana. On yksilöaikoja, sitten erilaisia luentoja ja liikuntaryhmiä. Tänään mulla oli fysioterapia heti aamusta. Jumppari oli eri kuin viimeksi, joten vähän taas kartoitettiin missä mennään ja mitä tässä välissä on tapahtunut. Hän huomasi heti kuinka niska-hartiaseutu on kireänä niin, että se jopa vaikuttaa hengittämiseen ja puheeseen. Pääsin makoilemaan 20 minuutin ajaksi Bemer-patjalle, joka parantaa mirkoverenkiertoa. Samalla laitettiin muutamia akupunktioneuloja käsiin ja päähän. Lopuksi vielä pään-ja niskan kevyttä hierontaa. Aika voimakas vaukutus hoidoilla oli. Hiljalleen puhe ja hengitys alkoi rentoutua. 

Ruuan jälkeen vuorossa oli istumisen ergonomiaa. Päästiin kokeilemaan erilaisia tuoleja. Olisi mahtava hankkia maneesiin siihen valkoiseen muiviseen putarhatuoliin jokin istumisen avuväline. Tuota sai kyllä hyviä vinkkejä. Seuraavaksi oli jalkojen hoidosta luento..hyvää perustietoa. Vielä perään kevyttä liikuntaa jumppasalissa. Se olikin oikein kivaa. Paljon tehtii jumppapallojen avulla, joten sellaisia liikeitä joita voisi kotonakin tehdä omalla pallolla. 

On todella erilaista olla täällä illat vapaalla, kun kotona olen aina töissä. on tunnit, ratsastukset, iltatallit jne. Ja lapset tietty, jotka puristaa viimeisetkin mehut minusta. Mutta eipä silti, rakastan työtäni hevosten kanssa edelleen ja lapset on elämäni. Tämä lepääminen tulee kyllä ihan tarpeeseen täällä. Lapsia on jo nyt kova ikävä ja Elsi-koiraa. Hevosia tietty. Onneksi tiedän kaikkien pärjääjän vallan mainiosti ilman minuakin nämä neljä päivää. Elsi on varmasti eniten taas ihmeissään ja etsii minua joka paikasta. Voi sitä riemun määrää, kun palaan kotiin. Viimeksikin lapset oli kuin "herranenkelit" monta päivää paluuni jälkeen. Ihme kyllä, kun yleensä ikävä purkautuu kiukkuna jne. 

Huominen tuo tullessaan fyssarin käynnin heti aamusta. Lisäksi on pari liikuntaryhmää ja uintia sekä selkäluento. Mielenkiintoista. Jos illalla on virtaa niin voisi käydä keskustassa ihastelemassa stokkan joulua, vaikka tein päätöksen etten osta yhtään joulukoristetta tänä vuonna, mutta tällaisen tilaisuuden tullessa voi lupauksen rikkoakin ja eihän sitä tiedä vaikkei löydy yhtään sellaista korsitettaa, joka olisi mieleen.