Todellakin, kyllä nyt on talvi näyttänyt parastaan viime päivinä. Niin kaunista, kun pieni lumikerros peittää maan. Väliin on tuuli käynyt napajäätiköiltä asti ja on ollut hyytävän kylmä. Kaikessa säässä kyllä pärjää, kun vaan vaatettaa oikein. Suomen vuodenajat kauneudellaan jaksaa kyllä yllättää joka välissä.

Saimme tiistaina upeita uutisia Ahvenanmaalta. Abbe oli astunut Elsin. Taisimme kyyneleet tirauttaa koko perhe, kun uutinen tuli. Niin hartaasti tätä on toivottu ja nyt se viimein onnistui. Elsi oli ollut Balder-pojan luona la-ti, mutta koska Balder ei ollut astunut niin onneksi Elsin kasvattaja otti Elsin kotiinsa takaisin. Abbe on siis nyt Elsin kasvattajalla hoidossa. Abbe oli heti astutunut Elsin. Nyt astutuksia on ollut peräti viisi, joten pentujen mahdollisuus on hyvä. 2.12 ollaan varattu jo ultraan aika. Ensi viikon keskiviikkona Elsi tulee kotiin. Vielä on pari päivää kestettävä ilman koiraa. Ikävä alkaa olla jo melkoinen. Jos joku lukijoista on kiinnostunut lunnikoiran pennuista niin helmikuussa meillä voi niitä olla myynnissä. Tarkoitus on itselle jättää ainakin yksi narttu, jos vaan sellainen tulee. Nyt vaan jännätään tulevaa ultraa.

Minninkin satula tuli viimein toppauksilta. Matkassa oli hieman mutkia ja satulan tulo viivästyi parisen viikkoa. No eilen pääsin sitten tammukan selkään kuukauden tauon jälkeen. Satula ei ole vielä hyvä. Se on takaa liian pullea ja näin olleen painuu edestä alas. Istuu muuten, eikä paina mistään, mutta painopiste on väärä. Aina tämä satula on kyllä tarvinut eteen kohotusta, joten sitä varmaan täytynee testata ensin. Ratsastaessa Minni on ollut jäykkä ja jotenkin aika oudon tuntoinen. Ei kyllä onnu yhtään, joten vej:n sädeluu tuskin on enää kipeä. Tauko vaan tuntuu koko sen kropassa. Tänään on jo vähän enemmän oma itsensä, joten kyllä se varmaan hiljalleen vertyy.

Helka on löytänyt uuden kodin. Menee kylläkin ensin ylläpitoon, joka tavallaan on hyvä, koska Helka on sen verran herkkä, että oikean koti on tärkeä. Toivon, että kaikki menee hyvin ja varmaan meneekin, koska Helka on kuitenkin tavattoman kiltti ja ihmisrakas hevonen. Olisi ihana nähdä Helka myös kisakentillä ensi kesänä. Hän on niin lahjakas. Mua tavallaan harmittaa vietävästi myydä koko Helka, koska ei noin upeaa hevosta tule vastaa ihan helpolla. Mulla on haaveena löytää tai kasvattaa itselle suokki, jolla pääsee suokkien Hippos-luokkiin asti ihan pärjäämään. Taika on ehkä niin lupaava, että sen kanssa sitten neljän viiden vuoden päästä. Tyttikin on hyvä, mutta ei ehkä niin hyvä, että sillä voi pärjätä tuolla tasolla. Tytitstä haluan varsoja paljon...ensi kevälle on alustavasti varattu jo Tintin Sahrami sulhoksi. Varsoista puheen ollen Sinjan varsa Torpan Titi-Uu on myynnissä siltikin. Hinta on 4500€ sis. alv. Eli jos joku etsii kaunista liinakkoa läsipäätä sukkajalkaa niin tässä on. Titi on varustettu myös poikkeuksellisen ihanalla ja uteliaalla luonteella. Mitenkään aktiivisesti en Titiä ole myymässä, eikä haittaa vaikkei sitä kukaan ostaisikaan.

Pian saakin lähteä iltatalliin. Ajattelin Stellan vielä ratsastaa. Vielä ehdin vähän hengähtää sohvalla. Ollut kipujen kanssa poikkeuksellisen hankalaa ja jokin armoton väsymys myös vaivaa. Se varmaan johtuu siitä, kun uni on niin huonoa kipujen herättäessä vähän väliä. Vähän sellainen voiti ollut ettei tuumaan taas jaksaa, mutta pakkohan se on vaan jaksaa, ,kun ei muuta voi. Turpa-tassu-lapsi terapia auttaa :)

 

 

 

 

Taas talvi tulee ja usein itsekin vastaan kysymyksiin, että ovatko todella hevosemme talvella ulkona. Kyllä ovat ja niiden pitääkin olla, jotta voin taata niille hyvät olosuhteet lajityypilliseen käyttäytymieen. Suurin osa hevosistamme ulkoilee ympärivuoden ilman loimia. Joukossa on poneja, suomenhevosia ja puoliverisiäkin. Eikä niitä haittaa ulkoillessa talven tuiskut tai kesän kuumuus. Sateellakin hyvinhoidettu karva ei edes kastu kuin ihan pinnasta. Iho on hevosella silloinkin kuiva. Yhtään hevosta ei ole meillä klipattu. Kaikki karvaisimmatkin suokit on taatusti aamulla olleet kuivia. Tai jos luet jutun huolella niin eihän se hevosen iho ole edes märkä vaan kuiva ja lämmin hevosen hikoillessakin. Nykyään harrastehepatkin klipataan ja loimiin käärittynä ulkoilevat pienissä tarhoissa yksin. Tämä ei ole hevosenelämään. Toki poikkeuksia löytyy aina ja yksilöitä. Tällä loimirumpalla rikastuu vain loimien myyjät.

Eläinlääketieteen tohtori Per Michanec..tiivistelmä Hevosurheilussa 7.10 olleesta jutusta
"out of the box" eli boksin ulkopuolella ja käytännön hevoselämässä konkreettisesti karsinan ulkopuolella
-pahin virhe mitä ihminen tekee hevosen kanssa on, että ne kuvitellaan ihmisen kaltaiseksi
-hevosenpidon malli otetaan hevosista luonnossa, jossa hevonen on kova ja karski eläin
1.hevonen on laumaeläin ja ne haluavat elää ryhmissä
2.hevoset syövät ja liikkuvat paljon
3.hevoset viihtyvät ulkoilmassa
4.jatkuvasti jaloillaan olevana eläimenä hevonen ei nuku kuin ihminen..noin yksi tunti syvää unta/vrk, tämä lähinnä päiväsaikaan
5.hevosen psyyke voi hyvin, kun se saa toiteuttaa itseään vuosimiljoonaisella sisäsyntyisellä mallillaan
Jos hevosen terveydellisia oloja halutaan parantaa niin paluu mahdollisimman monessa asiassa lähelle luonnonmukaista olosuhdetta.
Voiko nykyhevosta sitten verrata villihevoseen??? Kyllä, vuosimiljoonissa syntyneet laijityypilliset käyttäytymistavat eivät muutu muutamassa tuhannessa vuodessa.
Nykyhevonen asuu usein lämpimässä tallissa ja ulos mennessä loimitetaan eripaksuisilla loimilla, jopa tallissakin ja kesällä...
Milloin hevosella on kylmä? Silloin kun lämmöntuotanto on pienempi kuin lämmön luovutus. Tällaista tilannetta ei käytännössä pääse aikuisella hevosella syntymään.
Paikallaan seisovan 500-kiloisen hevosen elimistön kriittinen raja on -25 astetta. Tämän jälkeen sen täytyy lisätä energiantuotantoaan jollain tavalla. Lyhyellä aikavälillä tämä tapahtuu värisemällä (eli huomio hevonen ei värise siksi, että sillä on kylmä vaan se lisää silloin energiantuotantoaan!!!). Pidemmälllä aikavälillä hevonen kasvattaa ns.ruskeaa rasvaa. Kun hevonen lisää energiantuotantoaan se tarvisee lisäenergiaa eli kylmällä ilmalla hevonen syö enemmän. Jos ruokaa ei ole saatavilla enempää niin pitkällä aikavälillä hevonen saattaa laihtua. Mutta mitään hätää hevosella ei ole kylmällä. Ihmisellä tämä raja on +27 astetta ja pigviinillä -40 astetta.
Lämpöä luovutetaan sitä tehokkaammin mitä enemmän suhteellista pinta-alaa on. Isoilla eläimillä tämä suhteellinen pinta-ala on aina pienempi. Poneilla pinta-ala on hieman isompi kuin hevosilla näin ollen niille onkin kehittynyt paksumpi karva.
Hevosen hikoilu. Valmennuksessa hevonen hikoaa. Tällöin hevosen keho tuottaa sisäistä lämpöä joka pyrkii kehosta pois. Tämä lämpö muuttaa hevosen hien kaasuksi. Kaasuuntunut vesihöyry lähtee nousemaan kohti karvan kärkeä. Karvan kärkeen ehdittyään kaasuuntunut vesihöyry on viilentynyt ja muuttunut jälleen pisaramaiseksi. Se ei kuitenkaan ole enää hevosen iholla, joten hevosen iho on tässä vaiheessa on kuiva ja lämmin. Talvella kuivuminen tapahtuu hitaammin, joten hevonen näyttää pitkään märältä.
Hevosia kuitenkin loimitetaan paljon, mutta kylmältä suojaaminen ei saisi olla loimituksen syy, koska hevosen eivät palele alle -25 asteen lämmössä tai sen siinäkään, jos heillä on tarpeeksi ruokaa tarjolla. Tätä myös nykyaikaan vaikeuttaa eläisuojeluaktivistit, naapurit tai ylipäätänsä ihmiset jotka eivät tiedä, että hevonen ei ole karvainen ihminen.
Hevosen karvapeite toimii samalla tapaa kuin linnun höyhenet. Karvankohottajalihaksilla hevonen kylmällä ilmalla pörhentää karvansa. Näin karvonen väliin mahtuu ilmaa ja tämä ilma lämpenee, kun hevosen ihosta vapautuu lämpöä. Loimittamisella saadaa aikaa se, että tätä pörhentämistä ei pääse tapahtumaan ja hevosella voi olla paljon ikävämpi loimen kanssa ulkoilu. Varsinkin, jos loimia laitetaan useampi päällekäin. Myös loimen istuvuus ei ole aina hyvä, joten sekin tekee loimen epämukavaksi.

Nooa on varmaan kaksi viikko monta kertaa päivässä kysynyt...Milloin sataa ensilumi? No tänään se sitten satoi. Nooa ja Sara onkin pihalla tekemässä lumiukkoa. Tämä on talvessa aina ihan parasta..lasten riemu. Tähän tietysti liittyy hillitön joulun odotus. Eilen tuli ensimmäinen lelulehtikin ja siitä ne kirjeet joulupukille alkoivat. Inka ei enää usko pukkiin, mutta Sara ja Nooa elää tätä vaihetta vielä ihan täysillä. Uskon kyllä, että joulun lähetessä alkaa Inkakin vielä uskoa jollain tapaa. Joulu on ihanaa aikaa, mutta mikään älytön joulufanittaja en ole. Lähinnä siihen liittyy se ihanuus, että mulla on vapaata enemmän ja lapsilla ei koulua niin saadaan olla enemmän yhdessä.

Tallillakin hepat ovat alkaneet saada hokkikenkiä jalkaa. Eilen Minnin sai myös ne rengaskengät ja pohjalliset eteen. Tämä viikko on kävelytystä luvassa ja ensi viikolla alkaa sitten ratsastus. Luottavaisin mielin olen edelleen. Olen paljon hakenut tietoa sädeluu vaivoista ja jututtanut valmentajia jne. Nyt kun hoito on oikea niin vaiva voi olla oireeton pitkään. Nyt on ollutkin hyvin aikaa keskittyä Helkaa ja Stellaan. Helkalle tuleekin katsoja huomenna. Toivottavasti olisi jo oikea ihminen. Helka on niin upea, että kohta en raaski myydä sitä. Se on todella taivata. Osoittanut jo nyt kokoamiskykyä. Kun ollaan saatu kaikki ongelmat purettua ja luottamus on kehittynyt niin Helka oppii kaiken todella nopeasti. Nyt tekee jo ihan kisatason väistöt ravissa. Eilen tehtiin ravista pysähdyksia ja peruutuksia tuosta noin vain. Laukat nousee jo ilmavasti käynnistä. Helka on suuremmoinen. Pikku-Stella on saanut myös voimaa ja jaksaa kantaa jo paremmin. Sillä on kyllä niin huikeat liikkeet, että en malta odottaa kisauraa sen kanssa.

Niin ne messutkin tuli ja meni. Ainoa harmillinen juttu oli, että meidän osasto oli ihan urheiluhallin juoksusuoran päässä...siis perimmäisessä nurkassa. Tänne piti olla reitti niin, että isosta salista tulee kierros tänne, mutta se ei ollutkaan näin. Väkeä kyllä kävi paljon, mutta uskon ettei kaikki kuitenkaan tänne osaneet tulla. Päivä oli kuitenkin onnistunut ja erittäin mukavaa vaihtelua arjen keskelle. Vaikea sanoa oliko tästä tallillemme hyötyä, mutta toivottavasti tämä joutakin uusia asiakassuhteita poikisi. Ratsastus on harrastuksena muutoksen kourissa ja tänä kyllä on väistämättä meilläkin näkynyt. Kursseilla ollaan kyllä saatu vähän piristystä perustunteihin. Lisäksi pienryhmätuntien suosio on taattu. Tavallaa ne asiakkaat jotka ratsastuksen nykyään aloittaa ja jatkaa niin kyllä sitten myös panostavat siihen. Käyvät useammin tunneilla. Myös suuri osa asiakkaistamme on aikuisia harrastajia. Se mikä on vaan suunnattoman harmillista, että hevosenhoitaja kulttuuri on lähes kadonnut. Tämä tarkoittaa sitä, että hevostaidot ovat puutteellisia nykyään yhä useammalla ratsastajalla. Tämä vaikuttaa osaltaa myös ratsastuksen oppimiseen, kun ei enää tunneta hevosta niin hyvin eläimenä. Mielenkiinnollakin seuraan mihin suuntaan ratsastus kehittyy. Toivottavasti hyvään.

Nyt on melkein pakko lähteä siivouspuuhiin. Lasten leikkihuonen on kuin pommin jäljiltä. Jos menen heti sen siivoamaan niin ehdin vielä lepuuttaa selkäni työkuntoon illaksi. Harmillisesti selkä juilii pahasti. Uudesta biolääkeestä kyllä miellän olleen apua enemmän kuin edellisestä. Vasemman lokan tilanne on jotenkin parempi. Aamuisin on kyllä edelleen parintunnin kipuilut ja jäykkyydet ennenkuin vertyy. No sitä tää nyt vaan on ja tulee olemaan.

 

 

Meillä on Kannuksessa lauantaina Jokivarsi Elää messut. Nämä on 18-vuotisen yrittäjähirsoriani ensimmäiset messut joissa ollaan mukana. Tämä ehkä juuri siitä syystä, että nämä on Kannuksen ja Toholammin yrittäjille ilmaiset. En ole koskaan ollut Kannuksen yrittäjätoiminnassa mukana, koska en ole kokenut siitä mitenkään hyötyväni. Olen kuitenkin saanut Vuoden Yrittäjä palkinnon parisen vuotta sitten. Se oli ihan mieletön huomioinosoitus, josta olen edelleen valtavan ylpeä. Kannuksen kaupunkia en ole kuitenkaan kovin yrittäjämyönteisenä koskaan pitänyt. Esimerkiksi paljon eripuraa on ollut teiden kunnossapidosta täällä maalla. Se on ihan onnetonta ja samoin talvikunnossapito ollaan maksettu omasta pussista jo vuosi kaudet. Nämä ilmaiset messut on nyt todella mahtava juttu.

Meidän osastolla on lapsille kepparirata. Sen pomppineet voivat osallistua ratsastuslahjakortin arvontaan. Osastolla voi kuvista äänestää tallin kauneimman hevosen kuvaa ja taas pääsee arvontaa. Esitteitä on monenlaisia. Vähän karkkiakin tarjolla. Olen tässä koko viikon odottanut uutta mustekasettia tulevaksi, jotta pääten materiaaleja tulostamaan ja tekemään valmiiksi. Toivottavasti se tänään tulee. Olen ihan intoa täynnä tästä suunnittelusta.

Tytöillä on messuilla muutakin hommaa kuin ohjata kepparirataa. He pääsevät Kylänraitin Kirppiksen malleiksi. Meidän lastenhoitaja oli kirkkipsellä harjoittelussa ja myöskin juontaa muotinäytökset niin tätä kautta tytöt pääsivät malleiksi. Ihan mielettömän hauska juttu tytöille. Onneksi ovat rohkeita esiintyjiä.

Tevetuloa messuille Kannuksen Kitin Vapariin eli urheiluhallille lauantaina 29.10 klo 10-15!!!

Eilisellä klinikkareissulla kuuntekin lempparikanavaani eli Yle Puhetta. Siellä oli aiheena vauvojen nukkuminen. Paikalla oli aiheesta kirjan kirjoittanut henkilö. Tätä kirjaa en ole itse lukenut, mutta aihe on aika kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Nyt, kun omat lapseni on jo, 10, 8 ja 6v niin vauva-ajoista on jo aikaa, joten asiaan jo näkökulmaa vähän kauempaa.

Esikoistani odottaessa en juuri perehtynyt vauvanhoitoon liittyviin asioihin, enkä kyllä myöhemminkään. Toki nyt sellaiset perusjutut, että miten puetaan, syötetään ja mitä syötetään. Inka syntyi ennenaikaisesti rv 35+1, joten oli hyvin selvää, että häntä imetetään kellon ympäri 2h välein siis toki vauvavtahtisesti, mutta väli oli tuon 2h parisen kuukautta. On uskomatonta mistä ne voimavarat syntyy, kun kysessä on oma lapsi. En ollut koskaan väsynyt, kun öisin heräsin, vaikka sen olin kyllä kuullut, että näin pitäsi olla. Jotenkin minusta tässä auttoi se, että näin pystyi auttamaan oman vauvani parhaaseen mahdolliseen elämän alkuun. Taistelin kyllä imetyksen kanssa. Koska yrittäjänä oli vielä töissä kolme ja puoli tuntia joka ilta siitä asti, kun Inka oli 2 viikkoa, niin piti saada maito pumpattuakin näiden mun poissaolojen vuoksi. Inka oli heti vauvana energinen ja eläväinen lapsi, jolle riitti unta normaalia vähemmän, niin kuin tätäkin päivänä. Nukkuminen oli aina haastavaa, mutta pidin sitä lähinnä normaalina. Pitkät reilu 2h päikyt onneksi onnistui, kun tällöin aina kärräsin Inkan maneesiin nukkumaan, jotta pystyin ratsastamaan samaan aikaan. Oli hauska, kun silloinen hevoseni, havaisti Inka heräämisen aina ennen minua. Inka oppi nukkumaan yönsä kohtuullisen hyvin vasta reilu kaksi vuotiaana. Ollaan nukuttu aina samassa sängyssä, joten tämä ei minusta ole ollut mikään valtava ongelma, joka olisi tehnyt minusta zompiäidin. Ehkä aikakin kultaa muistoja, mutta todellakin vauvat on vauvoja niin lyhyen ajan.

Saran raskaus oli yhtä haastava kuin Inka. Makasin kaiken mahdollisen ajan vaakatasossa niin kuin Inkaakin odottaessa. Sara syntyikin vasta 38+3 viikoilla. Sara oli parempi nukkuja heti, mutta koska imetin pitkään niin yöllä syötin myös. Saran syntyessa Inkan nukkumiset oli vielä huonoja, joten sinäänsä vauva ei öihin muutosta tuonnut. Itse todellakin väitän, että kaikkeen tottuu.

Nooan raskaus oli kaikista haastavin. Makasin viikon osastollakin tipassa, kun synnytys oli käynnistyä rv 25. Sinnittelin lopulta niin, että Nooa syntyi vasta 37+0 viikolla, pari tuntia yli puolenyön ja näin ollen oli ikään kuin täysiaikainen. Nooa oli nukkumisessa haastavin. En kyllä muuta odottanutkaan. Nooalla oli refluksitauti ja infektiokierre, josta päästiin vasta ns.kuiville Nooan ollessa 1v4kk. Onnistui saaman hoitosuhteen Helsingin Antioksidanttiklinikalle Rauli Mäkelälle. Laajat dietit sai lopulta Nooa paranemaan. Alkuun oli pois kotimaiset viljat, soija, maissi, muut palkokasvit, maitoproteiini. Jo väärä öljy riisimaidossa, jota Nooa joi, sai oireet alkamaan. Nooan vauva aika oli kyllä kamalaa, koska huoli omasta lapsesta oli niin suuri ja se voimattomuus, jota kokee lapsen ollessa kipeä. Toki olin väsynyt, kun Nooa heräsi 5-15x joka ikinen yö. Nykyään Nooan on hyvin terve poika, jolla on enää laktoosi pois ruokavaliosta.

En ole vauvojen nukkumaan opettamista vastaan millään tavalla ja tämä on asia, johon olisi ehdottomasti saatava tukea ja apua neuvolasta enemmän. Mutta vauva-arkeen kuuluu myös se, että vauva herää ja sairastaakin välillä. Se on minusta normaalia. Vauva tarvii myös läheisyyttä paljon. Niitä harvoja tekstejä, joita olen lapsista lukenut, on lause, että laspi on ollut riittävän kauan sylissä silloin, kun hän itse haluaa siitä pois. Käytännössä vauvahan ei halua sylistä pois :).

Me nukutaan edelleen osittain perhepedissä ja tämä sopii meille. Itse en kokenut vauvojen imetystä öisin mitenkään kamalaksi, eikä minusta tullut zompia, vaikka taatusti silmäpussit oli näyttävät. Nyt, kun lapset jo nukkuu, vaikkakin edelleen lähelläni, niin ainoa mikä oli kamalaa vauva-arjessa oli Nooan sairastaminen. Tuolloin tärkein puheenaihe oli mikä värinen oli Nooan kakka..tästä saa jo huumoriankin revittyä näin jälkikäteen. Sain lapset myös aika myöhään eli olin silloin 32-36 vuotias, joten pystyin elämään lapsille paljon, vaikka minulla oli yritys. Ehkä tämä maksoi avioliittoni, vaikka ei oikein sitäkään allekirjoita.

Jotenkin tässä kaikessa vastustan ehkä eniten sitä, että puhutaan niin paljon siitä väsymisestä ja kiireestä ylipäätänsä. Inhoan tässä samassa sanaa ruuhkavuodet. Joo ne on kaikilla perheillä, joten ei sitä tarvitse niin korostaa ja alleviitava. Harvoi edes viitsin kirjoittaa tällaisista aiheista, koska minulla on aika vankat näkemykset näihin, jotka taatusti herättää jopa närääkin. Vauvat vaan heräilee niin kuin me aikuisetkin. Työn ja pienten lasten sekä perheen yhteensovittaminen on kalenteria täyttävää, mutta niin vain on. Lapset kasvaa ja tilanteet muuttuu kokoajan. Keskitytään enemmän elämään hetkessä, vaikka kaikki hetket ei ole kuin valokuvassa.

Kaikkeet tottuu. Viime päivinä olen ollut taas todella kipeä välillä, mutta ihan oikeasti tähänkin tottuu. Akuutti kipu on paljon lamauttavampaa kuin olla tällainen kipukroonikko. Toissa päivänä kyllä iltatallin jälkeen keräilin itseäni varmaan 10 minsaa tallilla ennen kuin suunnistin kotiin lasten tykö. Väliin se kipu lamauttaa minuakin.

Kaiksesta tästä huolimatta minulla oli ihanat vilkkaat, energiset ja riehakkaat lapset. Ihana talli ja työ, jota ilman ei tule toimeen, vaikka kroppa on toista mieltä. Hevosen selässä onneksi vietän aina kivuttomimmat hetkeni. Sinne suuntaan nytkin, kun selkää vihmoo aika tavalla. Lapset on koulussa, joten kaksi heppaa endin ratsastaa.

Eletään elämään hetkessä ja kukin tyylillään. Ehkä tähän pitäsi vielä lisätä viime aikojen otsikoiden takia myös, että omannäköisenä...normina, luikkuja tai pullukkana. Itse kuulun tuohon luikkusarjaan ja tuskailen kaupassa, kun sopivimat vaatteet löydän lasten osastolta :). Valoa kaikille tähän pimeään vuoden aikaan, vaikka on myös terveellistä väliin synkistellä.