Ihan maailman ärsyttävin kipujakso meneillään. Kaikki pienikin väärä tai raskas tekeminen jättää jäljet kroppaan. Selkäranka rutiseet ja kipuilee, ranteet ja lonkat jyskyttää tasaisen varmaan kipua. Sormet turpoaa ja tunto katoaa. Lähes jokainen jalkojen lihas antaa koko ajan merkkiä itsestään. Yöllä herään säpsähtäen ja sitten yritän vaan löytää unen taas jostain. Aamulla kellon soidessa olo on kuin ei olisi nukkunut ollenkaan. Kun olen tytöt saanut kouluu aamu menee maatessa sohvalla ja Nooa saa pelata kaikkien kasvatusoppien vastaisesti liikaa pelejä.

Tänään kyllä tuli pilkahdus toivoa. Minulla oli reumalääkärin soittoaika. Pelkäsin sitä, koska pahinta on aina, kun potkaistaa erikoisairaanhoidosta pois tk-tasolle. Valmistauduin soittoon huomella. Eilen jo facen ryhmissä kipusiskoilta -ja veljiltä kyselin neuvoa. Sainkin hyviä vinkkejä, joita kirjoittelin paperille ennen soittoaikaa. Lääkäri oli selvästi miettinyt tilanteeni. Kerroin miten voin ja miten se uusi lääke joka marraskuussa aloitettiin on tehonnut eli ei juuri mitenkään. Hän ehdotti heti uutta lääkettä kokeiluun, aikaa fysioterapeutille sekä uusi aika tulee reumalle keväällä, jolloin lääkettä taas vaihtoon, jos tästä ei apua. Ihanaa, ihanaa, ihanaa...saan pitää hoitosuhteeni ja minua kuunnellaan sekä autetaan. Huh, mikä helpotus. Kaikki jotka on tällä samalla tiellä tai seurannut jonkin kulkua tällä tiellä tietää mitä hoitokontaktin säilyminen tai sen menettäminen tarkoittaa.

Eilinen lähes epätoivoinen mieliala alkaa kääntyä taas nousuun. Mutta nyt pitää lähteä hakemaan Inkaliini koulusta, joten pikainen päivitys tähän hetkeen :) .