Villen haava paranee niin hyvin, että ei oikein uskalla edes uskoa niin tapahtuvan. Koko ajan pelkään isoa takapakkia. Pari ensimmäistä päivää haava oli todella kipeä ja turvoksissa. Nyt turvotus on laskenut ja Ville kävelee jo paljon paremmin. Myös hieman kohonnut lämpö on asettunut taas normaalilukemiin. Koko ponskuliini on iloisemman oloinen. Edellen äärettömän killtti ja kärsivällinen hoitaa. Antaa hyvin "puristella " haavan oteloista eritteitä pois. Hyvin on aukko pysynyt auki. Lauantaian tulee kuudes päivä, jolloin yleensä haava alkaa märkimään, joten sitten varmaan kipeytyy uudelleen. Onneksi sain klinikalta reseptin kipulääkkeelle ja sitä jatketaan vielä, vaikka uusin tutkimus varoitti kipulääkkeen lisäävän arpikudoksen muodostumista..näin ell kertoi, mutta kipu pitää hoitaa oli kyseessä kuka hyvänsä!

Minnin kanssa vetäistiin huippu treeni tänään. Hänen mielestä maneesi oli täynnä mörköjä, mutta minä en antanut niiden häiritä vaan pistin tamman töihin. Minusta tuntuu, että sain Minnin liikkumaan melkein yhtä hyvin kuin Kimmon treenissä. Ihan hyvä, kun ilman "valvontaa" ratsastin. Tuossa tammassa on noita vaihteita vaan niin laajasti, että olen vähän hukassa välillä. Harjoitusravin ratsastaminen on yllättävän vaikeaa hevosella joka tekee siitä helposti passagemaista. Sitä se ei saa olla kuitenkaa. Tarvitaa nopeita takajalkoja ja eteenpäinvievää liikettä ilman leijuntaa. Luulen, että tässä juuri tänään onnistuin. Tahdin säilyttäminen on vielä todella vaikeaa. Siinä voi sitten kisoissa käydä niin, että kasin ravista tulee äkkiä tahdin rikkoituessa vitonen. Vähän veitsen terällä nyt mennään. Toivottavasti tähän saisin vielä parannusta ennen kisoja, mutta ihan oikeasti ne alkaa pian! Enkä todellakaan ole valmis mihinkään, mutta ei sitä tieten koskaan ole.

Kohta pitää lähteä illan tuntien pitoon. Kivoja ratsastajia tulossa. Meillä on aika paljon nyt todella taitavia oppilaita, joten tunneilla on antoisaa nähdä kuinka hienosti hepat menevät. Se vielä on kivaa, että ratsastajat haluavat oppia ratsastamaan oikein ja hevosia kunnioittaen. Huomenna on sitten jännä päivä. Kirran polille kuulemaan mri-kuvauksen tulokset. Juuri tulostin lääkelistan ja vikalistan, johon luettelin kaikki oireeni. Lista oli aika pitkä...