Vaikka lapset ja hevoset voimivat minulle voimaannuttajina niin nyt niidenkään voima ja päiviin tuoma ilo ei riitä tätä väsyä taittamaan. Päivät pitenee ja mennään kevättä kohden, mutta voisin vaan nukkua. Sitten, kun nukun niin kivut pitää kyllä huolen etten nuku liian hyvin tai pitkään. Huoh. Nyt olisi aikaa levätä hetki ennen töihin menoa, mutta selkä on erimieltä asiasta.

Kävin tänään keskussairaalan fysioterapeutin luona selkärankareuman ensikäynnillä. Katsottiin harjoitteita, joita olisi hyvä tehdä. Ihan tuttuja juttuja onneksi, koska tässä vuosien aikana olen jokusen jumppaohjeen saannut. Asenteeni ei ole mikään paras tällaiselle kuntoutukselle. Nytkin liikkeet sai kroppani todella kipeäksi, joten varovainen olla pitää siinä mitä tekee ja minkä verran. Käynti oli kyllä muuten mukava. Kerroin neuraalikudokseni olevan niin tiukka, että tämä vaikeuttaa lihasten venytystä. Tämäkin on srr:n seurausta. Hyvä tietää! Fyssari oli tyytyväinen ratsastamiseeni ja taijiin. Vaikka en nyt muutamaan kertaan ole taijissa käynyt niin kehoitti jatkamaan ja pyytämään opastusta miten voin tehdä sarjaa kevyemmin. Keväällä on vielä srr:n ensitietopäivä,jonne tulee muitakin vasta sairastuneita ja koko hoitotiimi. Olen ollut todella yllättynyt postitiivisesti kuinka hyvin keskussairaalan reumapoli toimii. Ihanaa, kun on numerot kelle voi soittaa. Kannuksessa tai oikeastaa Toholammilla on myös reumahoitaja, joka huolehtii lähetteet verikokeisiin. Tänään hänen kanssa juttelinkin, kun eilen otettiin ekat turvakokeet lääkityksen takia. Kaikki oli hyvin, onneksi. Hb on alkanut laskea, joten sekin voi väsyttää ja sekin liityy reumaan.

Onneksi tänään tuntien jälkeen pääsen ratsastamaan. Minnin kanssa huolet ja kivut unohtuu. Minni on kyllä hieman haastava nyt. Ollaan alettu tekemään nyt enemmän ja tamma tahtoo kuumua aika tavalla. Laukassa on kohtuullisen järkevä, mutta sen jälkeen ravaaminen on vaikeaa. liihotttelee ihan intona. Ei se mitään, jos vain se olisi tuota, mutta kun saa väliin monenmoisia sätkyjä. Saa olla koko ajan varuillaa minne lehahdetaan. Mun kroppa ei tykkään näistä, mutta uskon näiden tasottuvan, kun saadaan lisää kilometrejä alle. En ole vielä yhtään suunnitellut kisakautta, mutta kyllä sinne saisi jo alkaa tähyämään. Minnin terveys on ihan täydellinen.

Ville-ponskulle tilasin ell: n tekemään ostotarkistusta. Se on ensi viikon keskiviikkona. Jos se vaikka vauhdittaisi kauppoja, vaikka ei sillä kovin kiire kyllä ole. Eihän sitä tiedä, jos kuitenkin tulen katumapäälle. Jos vaan aikaa olisi omisin Villen itselleni kisaponiksi. Hän on niin ihana ratsastaa. Villen kapasiteetti menee nyt meillä hukkaan, kun mulla ei ole sille kisaajaa. Myös hoitotilanteissa Ville kaipaa omaa ihmista, vaikka iso osa ratsastajista tietää jo miten Villen kanssa puuhataan. Jos joku etsii hienosti liikkuvaa ratsua, jolla kapasitettiä 2 tasolle niin tässä  on huippu yksilö. Youtubesta löytyy useita videoita mun nimellä.

Kylläpäs kello rientää. Äkkiä ruokaa muksuille ja itse töihin illaksi. heippaaa..