Joo todellakin sitä tämä viikko täynnä. Kaikki fibroilijat tietää mitä tarkoitan. Eli väsyttää, väsyttää, väsyttää, kivuttaa ja aivotoiminta on nollassa. Silloin täytyy luovuttaa ja antaa itselleen armoa. Lepoa aina, kun mahdollista. Päivät rytmityy levon ja touhun merkeissä. On vaan ihan valtavan ärsyttävää, kun uni alkaa olla paras asia arjessa. Vaikka saisi nukuttuakin päiväunia niin aina herätessä on edelleen väsynyt ja laskee tunteja seuraavaan hetkeen milloin voi taas silmänsä ummistaa. Onneksi tällä viikolla ei mitää erikoista ole, joten olen mennä tössytänyt. Illat toki menee tallilla tuntien pidon ja hevosten hoidon merkeissä, mutta ulkoilmassa pirityys ja turpaterapeutit hoitaa loput.

Lauantaian on sitten Kiuruveden kansalliset. Ilmoitin Matinkin mukaan. On mukava mennä sillä K.N.Special luokka, joka onkin 2-tason luokka. Ohjelma on mukava ratsastaa pienellä notkealla hevoselle, joka mahtuu joka kaarelle hyvin. Toinen luokka on sama joka oli Haapavedellä eli He B:2. Se on kansallinen ja avoin suokeille. Ohjelma on vaikea Matille, mutta koitan ratsastaa niin keskittyneesti, että saisin hyvän suorituksen silti. Vasen vastalaukka tökkää edelleen, mutta onhan tässä vielä aikaa sitä hioa :)..ehdin matin selkään vielä 2 kertaa tällä viikolla.

Minnin kanssa on mennyt nyt paremmin. Maanantaina Susan valkussakin meni hyvin. Susa oli myös tyytyväinen Minnin vähän rennonpaan asenteeseen sekä kuuliaisuuteen. Alan kohta inhota koko kuuliaisuus sanaa :). Eilen menin tuntien jälkeen kentällä. Aurinko paistoi pitkästä aikaa. Oli tarvinnut aurinkolasit silmille. Aurinko paistaa kentään pituussuuntaan ja sen verran matalalla iltaisin, että oli hieman haastava näkyvyys. Pappa oli jättänyt peräkärryn kentän sivustalle, joten se oli toki ihan kamala, vaikka se oli kohtuu kaukana kentästä. Sitten vaan taas kärsivällisesti ratsastin niin löytyi oikein kivasti ratsastettava heppanen. Voi kun vähänkään saisin tuota fiilistä lauantaian radalle. Olisi tosi onnellinen. Pääsisi ratsastamaan, eikä vaan suorittamaan asioita. Minni on niin ihana, kun sen saa kuuliaiseksi. Silloin se on täydellisesti pohkeen edessä, kevyt ja tasainen edestä. Se on suora ja notkea. Liikkeessä on voimaa, irtonaisuutta sekä ilmaa. Voiko edes muuta toivoa.

Nyt en voi enää istua tässä. Hermokipu viiltelee pitkin selkää. Auts ja auts. Vaakatasoon tahtoo. Onneksi tänään voimme Nooan kanssa lusmuilla kotona. Iltapäivällä on vasta klo 14 Inkalla hammaslääkäri. Mennään korjuuttaan trampalla lohjennutta hammasta. Illalla lapsilla on seurakunnan kerhojen päättäjaiset ja jäätelökestit. Menevät sinne hoitajan kanssa ja se on odotettu juhla.