En olen edes tänne ehtinyt, kun sen verran touhua riittänyt. On ollut kiva pääsiäinen. Rento, vaikka töissäkin olen ollut. Minulla on ollut treenitunteja oppilaille, joten ne on aina opellekin hyvin antoisia.

Oppilaiden treenit huipentui eilen estekisoihin Ylivieskassa. Mukana oli Elli ja Matti, Anni ja Sissi, Jemina ja Ruusa sekä Jenni ja Sinja. Päälimmäiseksi minulle jäi mieleen se kuinka taitavasti kaikki tytöt ratsasti. Huomasi, että ratsastajat paljon opettajan silmien alla. Kerrassaan hallittua ja tyylikästä menoa. Kaikki varmaan tietää sen tunteen, kun kisoissa tarvii jännittää jonkin ratsukon puolesta. Tyttöjen suorituksia ei tarvinnut jännittää. Annin ja Sissin kisaura ei olisi voinnut paremmin alkaa..he olivat toinen ja kolmas 50 ja 70cm luokissa. Sissi on Annilla liisingissä Tiina Ristimäeltä, jolta meidänkin Iines-poni on. Sissi kyllä täytti siihen asetettut odotukset. Sijoituksiakin enemmän meitä ilahdutti sen kuuliainen käytös kisatilanteessa. Jemina ratsasti upeasti Ruusalla. Parilla on vain yksi koulukisa viime kaudelta takana. 50cm meni puhtaasti. Jenni ja Elli saivat vähän virheitä 50cm luokassa. 70cm luokassa tyttöjen tie päättyi hylsyy niinkuin kävi yli puolelle tässä luokassa! Rata oli tieltään helppo ja mukava, mutta esteissä oli paljon värejä ja rekvisiittaa niin tämä oli monelle siksi tosi haastava. Minusta jokainen tyttö kuitenkin ylitti itsensä, että vaikka jännitys oli aivan älytön he pystyivät ratsastamaan ja kilpailemaan. Verryttelyssä kaikki ratsastivat kauniisti ja hallitusti. Minä olin kyllä todella ylpeä oppilaistani. Tästä on hyvä jatkaa!

Ollaan oltu paljon tallilla lasten kanssa. He ovat ratsastaneet Proffalla ja Mikillä. Nooa on niin hauskan näköinen, kun se ravaa. Nooa sai Proffan ihan ääniavuilla raviin ja käyntiin. Minä toki talutin, kun en auttanut yhtään muuten. Sara oli Mikin kanssa tomera. Talutan vielä Saraa, koska häntä on vähän jännittänyt viime aikoina. Oli kuukauden poiskin tenava tunneilta. Nyt taas alkaa sujua. Inka meni Mikillä hienosti. Ostin Mikille varsinivelet, jotta se on Inkalle vähän helpompi jarruttaa. Mikki kuitenkin säikkyy välillä ja silloin Inka ei jaksa pitää sitä. Inka on vasta 120cm pitkä ja 20 kg, joten Mikki on hänelle vielä iso, vaikka on vain 114cm korkea. Inka tykkäsi, että uudella kuolaimella oli helpompi mennä.

Minnin kanssa olen päässyt tekemään joka päivä oikein tehotreenin. Oikeaa laukkaa ollaan työstetty tosi paljon. Tuntuu, että tulostakin alkaa tulla. Minni on ollut melko kuuliainen tai tullut aina sellaiseksi, kun olen antanut sille riittävästi töitä. Ruokintakin on nyt aika kohdillaan. Kaura on vaihdettu Selectediin ja saa sitä vain 1l päivässä. Siihen vähän lisiä päälle eli proteiiniä, pellavaa, yrttejä ja vitskuja. Heinää paljon eli koko ajan tarjolla, mutta vielä lisäksi viherpellettiä, koska ei saa syötyä heinää riittävästi.

Niin rulleilemassakin käytiin. Sama teema jatkuin kuin viime vuonna eli Inka oli pantteri, Sara leijona ja Nooa kissa. Kasvoihin laitettiin hienot tarrat naamariksi. Kierrettiin kymmenkunta paikkaa ja karkkia tuli pannut täyteen. On ihana, kun Nooa saa syödä kaikkea nyt. En enää vehnääkään karkiessa rajoita. Maha pysyy ihan kunnossa. Muusta ruuasta venhä on vielä pois, mutta vähän siihen jo siedätetään. Laktoosi on pois ja se varmaan tulee niin säilymäänkin. Aika upeaa, kun vuosien ruokarajoitukset ollaan saatu purkaa. Nooa on niin terve! Tosi harvoin edes nuhaa. Eikä ole kyllä tytöilläkään. Onkohan kukaan ollut edes pois koulusta tänä vuonna..

Tulipas pika päivitys koko pääsiäisestä. Nyt siivoaan marsutaloa ja sitten ruuan laittoon...