Aika huikea ajanjatko ollut. Tuntuu ettei pää pysy perässä niin monenlaita ollut. Nyt juuri olen ihan yksin kotona tai on täällä Elsi, Olli ja marsut. Lapsilla on syysloma ja he lähtivät mummon ja papan kanssa ouluun Päivi-tätille kylään. Mä lähden pian kauppaan ja pankkiin. Sitten iltapäivän ratsastan. Tunteja on vähemmän kuin normaalisti, kun porukkaa lomalla. Illalla ajelen Minnin kanssa Kokkolaan Kikin valmennukseen. Sitä odotan kovasti, kun en ole hetkeen päässyt.

Perjantaina juuri, kun lapset aloittelivat syyslomaa Inka toi uutisia koulusta, että taas on täitä. Ei kun kampa käteen ja tarkistamaan. Meillä jokaisella oli sitten täitä taas. Ihan kamalaa!!! Miksi tätä kierre ei katkea Roikolan koulussa. Lauantaina olin itse töissä melkein koko päivän, joten ihana äitini tuli lasten kanssa tänne ja aloitti täihäädön. Pestiin päät ja kammattiin. Sitten kaikki ne tekstiilit pyykkiin, jotka on kosketuksissa hiuksiin. Eli sänkyvaatteet, tyynyt, sohvatyynyt, pipot, takit, käytössä olleet paidat, ponnarit, harjat, kammat jne jne. Pyykkikone pyöri varmasti yli kymmenen koneellista. Saunassa oli tyynyjä, kypäriä. Pakkasessa oli harjoja, kampoja. Osa tekstiileistä on edelleen ulkona, koska jos niitä pitää siellä yli 4vrk niin täit kuolee. Sitten ollaan joka ikinen päivä kammattu ja nypitty saivareita hiuksista irti. Vaikka ne kuolee kyllä täintappo aineella niin ne jäävät hiuksiin kiinni. Laitoin koululle ja terveydenhoitajalle viestiä wilmassa, että olisi kyllä jo joukkotarkistuksen paikka. Kaikki tartunnat tulisi hoitaa samalla kertaa, jotta kierre katkeaisi. Lupasin itsekin tulla tarkistamaan, koska olen jo aika mestari siinä.

Spondylartriiti eli selkärankareuman kaltainen sairaus. Näin siinä sitten luki  mri-kuvien tuloksissa. Viimein kunnon diagnoosi ja lantion mystisille turvotuksille sekä niistä johtuville kivuille selitys. Nämä turvotukset ovat olleet jo vuoden 2012 kuvissa, mutta kukaan kuvia katsonut ei ole niitä osannut tulkita. Niissä lukee vaan ettei syytä turvotuksille tiedetä. Kuvia ovat katsoneet vain kirurgian- ja neurokirurgian lääkärit sekä fysiatri, mutta ei kukaan ole ymmärtänyt pyytää reumalääkärin konsultaatiota tähän. Vuosia olen reumalääkärille kinunut aikaa. Nyt kun sen sain niin heti päästiin asiassa eteenpäin. Nyt uusi lääke vanhojen rinnalle. Katsellaan mitä tapahtuu. Kyllä multa itku pääsi, kun tulokset luin. Itku oli helpotusta. En ole luulosairas vaan kivuille on syy, vaikka ei tuo kaikea selitä edelleenkään, koska kipu on kroonistunut jo muutenkin. Nyt on paljon helpompi lähteä hakemaan osakuntoutustukea.  

Kisoissakin ollaan oltu toki. Lapulalla oli 2 tason kisat. Matilla meni he b:0 ja a-merkin. Matti oli ihan fiiliksissa. Verkassa oli todella ihana ratsastaa. Kantoi hyvin ja oli tahdikas. Molemmilla radoilla into vaan ylittyi ja radat tai varsinkin laukat meni kiireiseksi sähläykseksi. B:stä 60+ ja a:sta vain 55, joka oli ihan sitä mitä esitettiinkin. Kaikki laukannostot lahti isolla hypyllä ylöspäin. Intoa oli siis ihan liikaa. Hassu heppa :) 7v Sara tyttöni oli hyvin ymmärtäväinen Mattia kohtaa, kun vähän manailin siinä sen intoa. Sara tuumasi viisaana, että tottakin Matti on innokas, koska et ole vähään aikaa sen kanssa kisoissa ollut.

Minnillä menin a-merkin ja A:1:sen. Minni meni oikein hyvin. Oli rento ja esitetiin tehtävät tarkasti. A-merkistä saatiin 62+ ja oltiin toisia ja a:1 :stä 61+ ja oltiin viidensiä. Näin laitettuna kuulostaa ihan hyvälle, mutta molemmissa luokissa tuomaripisteissa oli yli 5%:n ero! Toinen tuomari on nähnyt Minnin viimeksi, kun se noin kuukausi sitten teki niitä kiitolaukkaspurtteja radalla ja oli todella jännittynyt. Vaikka itse näin sanonkin niin se varmasti vaikutti arvosteluun, koska Minni oli ihan oikeasti nyt rento. Toki sen tapa liikkua on voimakasta, joka antaa helposti kuvan jännityksestä.. joka tapauksessa jäin vähän kaivelemaan tulokset.

Tallilla on ollut kuluneen viikon aikana sässäkkää. Osteopaatti Tiina oli meillä hoitamassa hevosia ja yöpyikin meillä samalla. Oli tosi kiva vaihtaa Tiinan kanssa kuulumisia. Hän hoiti Minnin, joka oli ihan mallillaan. Sitten hän hoiti Jannun. Jannu on vähän sellainen yliliikkuva eli tarvisi nyt lihaksistoa tukemaan kroppaa. Vatsalihaksisto on jotenkin ylikehittynyt ja selkälihakset puutteelliset. Tiinan hoitoa on mahtava katsoa, koska osaa lukea hevosta niin monelta kantilta.

Meillä kävi myös satulaseppa/satulansovittaja. Yrityksen nimi on Manteli ja toimipaikka Lapualla. Voin lämpimästi suositella ko yritystä. Olgan satula sai viimein uuden toppauksen. Minnin satulan etuosaa täytetiin. Jannun satula tarvi kapeamman kaaren. Sinjan satulaan vaihdettiin vastinhihnat. Mahtava saada toppaaja kotiin ja voi sovittaa sitten topatut satulat heti. Tämä yhteistyö tulee jatkumaan. Mikille koitettiin satulaa myös, mutta ei löytynyt. Saan Mikille tänään Oulun satula.comista 3 satulaa sovitteille. Toivottavasti niistä joku olisi hyvä. Nykyinen satula keikkuu.

Jannun koeaika meillä jatkunee. Ruusa on ollut todella tyytyväinen uudessä kodissa. Ihania kuvia tullut ja sänkkäreille päässyt Ruusa revittelemään. Todellakin meidän laista lihapulla laukkasi ihan intona. Jannu on vähän mysteeri. Sillä on ihan älyttömät suorituspaineet kun ratsastan. Se on niin äärettömän kiltti. Luulen, että siltä on monen monta kertaa elämässä vaadittu ennemmän kuin mihin se on kyennyt. Nyt tuolla kodissa saanut olla melko helpolla maastoillut ja vetänyt kärryjä. Nyt kun pitäisi tehdä ratsun töitä niin ylisuorittaa koko ajan. Nyt olen hakenut vaan rentouttaa ja sitä luottamusta ettei kukaan käske eikä vaadi sellaista mihin jannu ei kykene. Pohjimmiltaan jannu on todella mahtava luonteinen hevonen. Toivon kovasti, että saisin sen luottamuksen myös ratsastustilanteissa. Käsittelyssä kaikki toimii. Jannu seuraa mua irti maneesissa, kun kerään tunnin jälkeen lantoja. Mutta katsellaa mitä tapahtuu edelleen. Tahtoisin niin auttaa tuota heppaa, jota on varmasti aika kovilla pidetty jossain vaiheessa. Ei siis sielä mistä meille tuli!

Nyt selkän kipu yltyy sellaiseksi ettei istuminen enää tässä onnistu, joten heippa tällä erää. Toivottavasti teksti ei ole täynnä virheitä.