Viikonloppu hurahti nopeasti. En edes käynyt täällä. Tallilla ja lasten kanssa meni joka minuutti.

Kisat oli ja meni. Ihan hyvä todeta näin. Matti kyllä yllätti positiivisesti. Hän oli niin intoa täynnä, kun pääsi taas muualle kisaamaan. Käyttäytyi kuitenkin hienosti. Vähän huuteli muille ja muiden kanssa. Oriiksikin sitä luultiin. Rata alkoi hyvin. Ehkä olisin saanut vähän tarmokkaammin ratsastaa ravi. Muutama pysähdys meni tassutteluksi, mutta pari pysyi paikoillaa. Keskiraveissa on ideaa, mutta ei vielä voimaa riittävästi. Ne on kyllä parantuneet paljon. Laukka tuumasi jäädä vähän paikoillee. Matti on vähän erikoistaatuinen suokki laukassa, kun menee nyt vähän liikaakin ylämäkeen. Vasen vastalaukka meni rikki, mutta oikea onnistui. Prossia tuli 58+% eli tavoitteeseen päästii. Matti oli luokan kuudes. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Tuli oikein into treenata lisää. Matilla on niin helppo olla radalla verrattuna Minniin.

Minni oli sitten kuuma, ylilennokas, säikky, villi jne. Verkka oli maneesissa, jossa oli hyvin tilaa. Ekaan luokkaan verkkasin reilu tunnin. Ihan vaan kevyttäravi ja laukassa isoja tietä. Ei yhtään lisäystä eikä vastalaukkaa. Radalle, joka oli siis ulkokentällä, Minni siirtyi ihan hyvin. Rata oli sitten todella pelottava. Tuuli, mikä sai kentä laidalla olevat paalien muovit lepattamaan. Minni oli ihan kamalan jännittynyt. Vasemmalla laidalla oli pino värittäitä estepuomeja, joita Minni-parka säikähti tosi pahasti. Aina siinä pitkällä sivulla rynni keskelle kenttää. Ei siis tehnyt mitään pientä sivuaskeltä, vaan rynni sivuliirtoa kauas laidasta. Aika monta 3-4 numerota tuli tästä syystä. Prossat jäi 57+%:iin.

Toisen A-luokan verkassa Minni oli tosi kiva. Olin tästä jo tosi iloinen. Paniikki ja kuumuus oli poissa. Ratakin alkoi hyvin. Sitten monenmonta tuulenpuuskaa sain Minnin hyppelemään omiaan ja rynnimään sinne tänne. Laukkoja vaihtui jne. Samat prossat kuin edellisestä. Ihan en kuitenkaan allekirjoita kaikkia numeroita, mutta arvostelulaji on arvostelulaji. Harmitti kyllä, mutta toisaalta nämä oli ekat ulkokisat, joten se vaikuttaa taatusti.

Se tässä on vaan nyt haaste, saada tämä kuumumisen kierre katkaistua. En kuitenkaan voi alkaa tekemään kahden tunnin verkkoja per luokka ja koventaa kotitreeniä koko ajan. Sitten on jo vaara rasitusvammat jne. Pavon raihoittava rehulisä lähti nyt ekaksi tilaukseen. Sitten pitää todella tarkkaan miettiä jatkossa missä kisaa. Eli tilaa pitää olla. Haapavedellä kyllä sitä oli, mutta se ei vielä auttanut. Seuraavat kisat on onneksi vasta 23.5 Kiuruvedellä. Siellä on tilaa paljon. Menen siellä myös yhden b-radan. Siinä on se idea, että ratsastan sen tosi hitaasti ja rauhassa. Koitan siinä opettaa Minnille, että kisoissakin voi mennä rennosti. Katsotaan auttaako tämä. Kotitreeneissäkin koitan keskittyä aina kuumuuden purkamiseen. Eilekin yksi ainoa keskiravi, joka oli kyllä upea, sai Minnin kuumahtamaan. Oli kuitenkin todella hyvä ominaisuus kisahevoselle, että virtaa riittää. Kaikeista innosta huolimatta, Minni on tyynen rauhallinen matkustaja ja kisapaikoilla on kuin kotonaan. Vasta varustaminen saa kierrokset nousemaan. Tämä ominaisuus on myös äärettömän hyvä, siis tuo rauhallisuus muuten.

Olen koittanut saada edelleen meidän ponille kyytiä Nummelasta meille. Meidän piti itse lähteä se hakemaan, mutta nyt ei millään jaksaisi ajella 1000km yhdessä päivässä. Yksi kyytirtarjous on jo ja toisen saan tänään. Ville lähti sunnuntaina yp-kotiin, joten karsina on vapaana. Ville pääsi kyllä kivaan paikkaan kuntoutumaan. Onneksi sen vuokraaja oli todella ihastunut siihen, se aina merkitseen hyvää hoitoa ponille. Ville ei ole ollut koskaan minun suosikki, mutta nyt tämän haavaepisodin myötä, olen kiintynyt Villeen jotenkin uudelleen. Hän on ollut niin symppis. Ville ei ole mikään paras mahdollinen luonne rats.kouluun, koska on herkkä. Onneksi meillä on Ville paljon ihania kokeneita ratsastajia, joihin Villekin luottaa. Villellä on kyllä paljon kapasiteettiä ja liikettä, joten sen puolesta se on hieno eestihevosen edustaja. Kumpa löytäsin sille kisaajan vaan ensi kaudelle.

Nyt valmistatumaan kerhoon lähtöön..