Eilisellä klinikkareissulla kuuntekin lempparikanavaani eli Yle Puhetta. Siellä oli aiheena vauvojen nukkuminen. Paikalla oli aiheesta kirjan kirjoittanut henkilö. Tätä kirjaa en ole itse lukenut, mutta aihe on aika kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Nyt, kun omat lapseni on jo, 10, 8 ja 6v niin vauva-ajoista on jo aikaa, joten asiaan jo näkökulmaa vähän kauempaa.

Esikoistani odottaessa en juuri perehtynyt vauvanhoitoon liittyviin asioihin, enkä kyllä myöhemminkään. Toki nyt sellaiset perusjutut, että miten puetaan, syötetään ja mitä syötetään. Inka syntyi ennenaikaisesti rv 35+1, joten oli hyvin selvää, että häntä imetetään kellon ympäri 2h välein siis toki vauvavtahtisesti, mutta väli oli tuon 2h parisen kuukautta. On uskomatonta mistä ne voimavarat syntyy, kun kysessä on oma lapsi. En ollut koskaan väsynyt, kun öisin heräsin, vaikka sen olin kyllä kuullut, että näin pitäsi olla. Jotenkin minusta tässä auttoi se, että näin pystyi auttamaan oman vauvani parhaaseen mahdolliseen elämän alkuun. Taistelin kyllä imetyksen kanssa. Koska yrittäjänä oli vielä töissä kolme ja puoli tuntia joka ilta siitä asti, kun Inka oli 2 viikkoa, niin piti saada maito pumpattuakin näiden mun poissaolojen vuoksi. Inka oli heti vauvana energinen ja eläväinen lapsi, jolle riitti unta normaalia vähemmän, niin kuin tätäkin päivänä. Nukkuminen oli aina haastavaa, mutta pidin sitä lähinnä normaalina. Pitkät reilu 2h päikyt onneksi onnistui, kun tällöin aina kärräsin Inkan maneesiin nukkumaan, jotta pystyin ratsastamaan samaan aikaan. Oli hauska, kun silloinen hevoseni, havaisti Inka heräämisen aina ennen minua. Inka oppi nukkumaan yönsä kohtuullisen hyvin vasta reilu kaksi vuotiaana. Ollaan nukuttu aina samassa sängyssä, joten tämä ei minusta ole ollut mikään valtava ongelma, joka olisi tehnyt minusta zompiäidin. Ehkä aikakin kultaa muistoja, mutta todellakin vauvat on vauvoja niin lyhyen ajan.

Saran raskaus oli yhtä haastava kuin Inka. Makasin kaiken mahdollisen ajan vaakatasossa niin kuin Inkaakin odottaessa. Sara syntyikin vasta 38+3 viikoilla. Sara oli parempi nukkuja heti, mutta koska imetin pitkään niin yöllä syötin myös. Saran syntyessa Inkan nukkumiset oli vielä huonoja, joten sinäänsä vauva ei öihin muutosta tuonnut. Itse todellakin väitän, että kaikkeen tottuu.

Nooan raskaus oli kaikista haastavin. Makasin viikon osastollakin tipassa, kun synnytys oli käynnistyä rv 25. Sinnittelin lopulta niin, että Nooa syntyi vasta 37+0 viikolla, pari tuntia yli puolenyön ja näin ollen oli ikään kuin täysiaikainen. Nooa oli nukkumisessa haastavin. En kyllä muuta odottanutkaan. Nooalla oli refluksitauti ja infektiokierre, josta päästiin vasta ns.kuiville Nooan ollessa 1v4kk. Onnistui saaman hoitosuhteen Helsingin Antioksidanttiklinikalle Rauli Mäkelälle. Laajat dietit sai lopulta Nooa paranemaan. Alkuun oli pois kotimaiset viljat, soija, maissi, muut palkokasvit, maitoproteiini. Jo väärä öljy riisimaidossa, jota Nooa joi, sai oireet alkamaan. Nooan vauva aika oli kyllä kamalaa, koska huoli omasta lapsesta oli niin suuri ja se voimattomuus, jota kokee lapsen ollessa kipeä. Toki olin väsynyt, kun Nooa heräsi 5-15x joka ikinen yö. Nykyään Nooan on hyvin terve poika, jolla on enää laktoosi pois ruokavaliosta.

En ole vauvojen nukkumaan opettamista vastaan millään tavalla ja tämä on asia, johon olisi ehdottomasti saatava tukea ja apua neuvolasta enemmän. Mutta vauva-arkeen kuuluu myös se, että vauva herää ja sairastaakin välillä. Se on minusta normaalia. Vauva tarvii myös läheisyyttä paljon. Niitä harvoja tekstejä, joita olen lapsista lukenut, on lause, että laspi on ollut riittävän kauan sylissä silloin, kun hän itse haluaa siitä pois. Käytännössä vauvahan ei halua sylistä pois :).

Me nukutaan edelleen osittain perhepedissä ja tämä sopii meille. Itse en kokenut vauvojen imetystä öisin mitenkään kamalaksi, eikä minusta tullut zompia, vaikka taatusti silmäpussit oli näyttävät. Nyt, kun lapset jo nukkuu, vaikkakin edelleen lähelläni, niin ainoa mikä oli kamalaa vauva-arjessa oli Nooan sairastaminen. Tuolloin tärkein puheenaihe oli mikä värinen oli Nooan kakka..tästä saa jo huumoriankin revittyä näin jälkikäteen. Sain lapset myös aika myöhään eli olin silloin 32-36 vuotias, joten pystyin elämään lapsille paljon, vaikka minulla oli yritys. Ehkä tämä maksoi avioliittoni, vaikka ei oikein sitäkään allekirjoita.

Jotenkin tässä kaikessa vastustan ehkä eniten sitä, että puhutaan niin paljon siitä väsymisestä ja kiireestä ylipäätänsä. Inhoan tässä samassa sanaa ruuhkavuodet. Joo ne on kaikilla perheillä, joten ei sitä tarvitse niin korostaa ja alleviitava. Harvoi edes viitsin kirjoittaa tällaisista aiheista, koska minulla on aika vankat näkemykset näihin, jotka taatusti herättää jopa närääkin. Vauvat vaan heräilee niin kuin me aikuisetkin. Työn ja pienten lasten sekä perheen yhteensovittaminen on kalenteria täyttävää, mutta niin vain on. Lapset kasvaa ja tilanteet muuttuu kokoajan. Keskitytään enemmän elämään hetkessä, vaikka kaikki hetket ei ole kuin valokuvassa.

Kaikkeet tottuu. Viime päivinä olen ollut taas todella kipeä välillä, mutta ihan oikeasti tähänkin tottuu. Akuutti kipu on paljon lamauttavampaa kuin olla tällainen kipukroonikko. Toissa päivänä kyllä iltatallin jälkeen keräilin itseäni varmaan 10 minsaa tallilla ennen kuin suunnistin kotiin lasten tykö. Väliin se kipu lamauttaa minuakin.

Kaiksesta tästä huolimatta minulla oli ihanat vilkkaat, energiset ja riehakkaat lapset. Ihana talli ja työ, jota ilman ei tule toimeen, vaikka kroppa on toista mieltä. Hevosen selässä onneksi vietän aina kivuttomimmat hetkeni. Sinne suuntaan nytkin, kun selkää vihmoo aika tavalla. Lapset on koulussa, joten kaksi heppaa endin ratsastaa.

Eletään elämään hetkessä ja kukin tyylillään. Ehkä tähän pitäsi vielä lisätä viime aikojen otsikoiden takia myös, että omannäköisenä...normina, luikkuja tai pullukkana. Itse kuulun tuohon luikkusarjaan ja tuskailen kaupassa, kun sopivimat vaatteet löydän lasten osastolta :). Valoa kaikille tähän pimeään vuoden aikaan, vaikka on myös terveellistä väliin synkistellä.